Pirjon blogi

Katse eteenpäin

2012-02-05T22:27:00.001+02:00

Blogitauko on ollut pitkä. Tässä välillä on kuitenkin ehditty pitää yksi saarna ja seurakuntakin katsoo tulevaisuuteen uusin innokkain suunnitelmin. Tässä välissä ehdin saattaa myös isäni haudan lepoon ja tänään maa on saanut uuden presidentin. Tästä on nyt hyvä katsoa eteenpäin.

Katse taaksepäin

2012-01-03T16:20:00.001+02:00

Kun katsoo taaksepäin mennyttä vuotta 2011, huomaa, että paljon on tapahtunut. On ollut isoja muutoksia, iloja ja suruakin. Helpottunein mielin voi kuitenkin lähteä tähän nyt jo alkaneeseen uuteen vuoteen. Taivaan Isä on luvannut pitää huolta myös tulevista päivistä. Tässä lyhyt kooste menneen vuoden tapahtumista. Siunattua ja hyvää jo alkanutta uutta vuotta!

Tammikuu
8.1. Seurakuntamme täytti kunnioitettavat kymmenen vuotta. Sitä juhlittiin hiukan isommin Luksian auditoriossa. Tuossa tilaisuudessa esitin kaksi laulua. 9.1. Sykkivän Sydämen seurakuntakokous Kopussa. 18.1. Olin mieheni kanssa yhteiskristillisessä illassa Nummelan luterilaisessa kirkossa. 29.1. Saarna ja raamattutunti Nummelassa.

Helmikuu
4-5.2. Tehtiin matka Lappeenrantaan poikamme opiskelukaupunkiin. 13.2. Sykkivän sydämen seurakuntakokous Kopussa. 14.2. Sykkivän Sydämen kirkkohankekokous Kopussa. 18.2. Nummela, Hopeaniemi, esiintyminen hautajaisissa. 26.2. Saarna ja raamattutunti Nummelassa.

Maaliskuu
5.3. Seurakuntavierailu Lohjan Rukoushuoneelle. 9.3. Olin mukana kuuntelemassa mielenkiintoista luentoa narsismista Helsingissä, Cafe Seedissä. 13.3. Sykkivän Sydämen seurakuntakokous Kopussa. 19.3. Seurakuntavierailu Hyvnkään adventtikirkkoon.

Huhtikuu
3.4. Sykkivän Sydämen vuosi- ja seurakuntakokoukset Kopussa. 16.4. Saarna ja raamattutunti Nummelassa. 23.4. Seurakuntavierailu Tampereelle, Aitolahteen, entiseen kotiseurakuntaan. 29.4. Meille rakas Puppe- koiramme kuoli.

Toukokuu
8.5. Äitienpäivää vietettiin perhepiirissä. 9.5. Sykkivän Sydämen seurakuntakokous Kopussa. 19.5. Yhteiskristillinen ilta Toijalassa, adventtikirkossa. Pidin sielllä puheen ja lauloin. 27.4. Lohja, hautajaiset. 29.5. Sykkivän Sydämen seurakuntakokous Kopussa.

Kesäkuu
6.6. Oma syntymäpäivä. 11.6. Saarna Nummelassa, Kopussa. 18.6. Raamattutunti Nummelassa, Kopussa. 24.6. Liperi, häät, esiintyminen. 25.6. Liperi, jumalanpalvelus, esiintyminen.

Heinäkuu
2.7. Raamattutunti telttajumalanpalveluksessa Nummelassa. 3-17.7. Kesäloma vietettiin reissaten lähialueilla. 30.7. Helsinki, Töölön kirkko, ristiäiset, esiintyminen. 31.7. Sykkvän Sydämen seurakuntakokous Kopussa.

Elokuu
13.8. Saarna ja raamattutunti Nummelassa. 28.8. Sykkivän Sydämen seurakuntakokous Kopussa.

Syyskuu
3.9. Saarna ja raamattutunti Nummelassa. 5.9. Jonin lähtö Etelä-Koreaan. 17.9. Seurakuntavierailu Järvenpäähän. 24.9. Esiintyminen Nummelassa.

Lokakuu
1.10. Saarna Nummelassa. 2.10. Sykkivän Sydämen seurakuntakokous Kopussa. 8.10. Seurakuntavierailu Tampereelle, Ilomäentien adventtikirkkoon.9.10. Arin syntymäpäivä. 23.10. Hääpäivä. 29.10. Raamattutunti Nummelassa.

Marraskuu
19.11. Seurakuntavierailu Helsinkiin. 26.11. Saarna ja raamattutunti Nummelassa.

Joulukuu
17.2. Seurakuntavierailu Lohjan Rukoushuoneelle. 17.12. Saarna ja esiintyminen Nummelassa, Työväentalolla. Joulu vietettiin miehen kanssa kaksin ja rauhassa.

Uimakoululainen

2011-12-21T17:14:00.001+02:00

Lapsena yksi elämän jännittävyyksistä oli uimaan oppiminen. Se tapahtuikin oman kodin rannassa, siinä samaisessa järvessä, josta veli onki yököttävän näköisiä lahnoja ja josta äiti pelasti veljen ongen koukkuun jumittuneen sorsan. Uimahalliin minun lapsuudessani päästiin vasta kouluiän liepeillä. Ei ollut siis vauva-uintisessioita meillä, ei.

Jotenkin tuli nämä uintijutut mieleen tänään taas keskustassa käydessä. Reippain kävelyaskelin, kun täältä kotoa lähtee , tulee matkan varrella jo ihan kiitettävä hiki. Siispä kuin kovempaakin urheilua harrastaneena tieni vei kirjakauppaan. Siellä hyllyjen välissä samoilu olikin sitten varsinainen kokemus. Rillit sumeina, pää märkänä ja selkää pitkin noro kulkien yritin etsiä tarpeellisia ostoksiani. Onneksi ne, mitä hain, löytyivät suht koht nopeasti. Kassalla oli kuitenkin jono ja siinä sitten tungoksessa yritin pukata jouluista mieltä ja hymyä myyjän ihmetellessä sitä, kun kone tuntui ostoksieni hintaa hylkivän. Kuin raikkaalta tuulahdukselta tuntui sitten se ilmanala, jota joka tuutissa olemme täällä viime ajat harmitelleet. Ja se vastikään hikoiluikäiselle hankittu takki osoittautui varsinaiseksi päivän pelastajaksi toimiessaan juuri niin kuin sen piti.

Uutta ja vanhaa almanakkaa kotona sitten tutkaillessa, on tässä mietitty, mitähän tulee vastaan ensi vuodelle. Jos ei nyt uimakoulua, niin ainakin elämän koulua varmasti.

Paras lahja

2011-12-19T14:44:00.001+02:00

Lapsena en saanut nukkekotia, josta kovasti silloin haaveilin. Vuosien myötä on jäänyt saamatta muutama muukin asia. Vaan niistä on kuitenkin toivuttu.

Parhaat lahjat taitavatkin olla niitä, jotka on annettu vilpittömin mielin. Niin kuin nyt vaikka kuppilan pitäjän eilinen yllätys: lämmin kuppi joulupuuroa kotiin viemisiksi tai nuoren miehen ynteydenotto maailman ääristä kotiväelle.

Kun katselin tänään yhtä videota Pohjois-Koreasta ja siitä surusta, jonka maan pitkäaikaisen johtajan poismeno ihmisissä aiheutti, ei voinut olla kuin iloinen siitä, että seimen lapsen kohdalla ei vastaavia menetyksen tunteita joudu kokemaan. Hän on se parhain lahja, joka ei himmene aikojenkaan saatossa ja joka ei jää kenellekään haaveeksi, jos Hänet vain haluaa vastaan ottaa.

Sinivalkoisena päivänä

2011-12-06T17:00:00.001+02:00

Tämän päivän kunniaksi laitan tähän kauniin tekstin joka löytyy Ellen Whiten kirjasta Alfa ja Omega:

Oli aamu. Aurinko oli juuri noussut Öljymäen takaa ja sen häikäisevän kirkkaat säteet sattuivat marmoripalatseihin ja saattoivat pyhäkön seinien kullan hohtamaan. Silloin Jeesus lausui osoittaen tätä näkyä: "Minä olen maailman valo:"

Hyvää ja Siunattua Itsenäisyyspäivää!

Päivän helmi

2011-11-22T15:29:00.000+02:00

Säät ovat ihan hyrskyn myrskyn. Samanlaisilta vaikuttavat välillä maailman poliittisilla areenoilla työtään tekevien henkilöiden jutut ja päätökset. Stubin lanseeraama ajatus darwinismista poliittisessa yhteydessä tuntuu ajatusmallina pahalta.

Onneksi meillä on vielä mahdollisuus lukea sitä kirjojen kirjaa, raamattua, josta löytyy hyviä ohjeita päivään kuin päivään ja siihenkin tilanteeseen, jos oma pää alkaa tuntua tyhjältä. Jobin kirja kertoo viisauden lähteestä näin:

Jumala yksin tuntee tien viisauden luo. Hän yksin tietää, missä se asuu. Hän näkee maan ääriin saakka, hän näkee kaiken, mikä on taivaan alla. (Job.28:23-24).

Varsinainen helmiteksti tähän harmaaseen ja ankeaan tiistaipäivään.

Niin ja täytyy vielä sanoa, että viimeksi seurakuntavierailulla törmäsin nuoreen mieheen, joka iloisena esitteli raamatusta löytämäänsä ajatusta. Tuntui hienolta, että vielä on olemassa nuoria, jotka uskaltavat olla omaa mieltä jostakin.

Darwinkin muuten opiskeli teologiaa. Jumalan tarjoama helmi jäi häneltä kuitenkin löytymättä. Sääli.

Keskelle sydämeen

2011-10-30T16:53:00.003+02:00

Eilen jumalanpalveluksen jälkeen lähdimme ihan muuten vaan ja ajelimme miehen kanssa Hyvinkäälle teelle. Samalla ajattelimme käydä katsomassa yhtä Hyvinkään kirkkoa, siis sitä, joka Hyvinkäälle mennessä näkyy kaupungin siluetissa ja joka meikäläisen silmään näyttää metsään vahingossa pudonneelta sokeripalalta tai joltakin ufolta.

Kirkon lähempi tarkastelu toi vielä enemmän sitä lentävää lautasta mieleen, kun rakennuksen se sivu, joka ensin kulkureitillemme osui, oli niin pitkin maata, että näytti siltä, että rakentaja on unohtanut tehdä täällä taloihin tarpeellisen kivijalan tykkänään. Vaan löytyihän sekin sitten toiselta kulmalta. Itse kirkko oli sitten kyllä tiukasti kiinni.

Katsellessani siinä taivaalle korkeuksiin kohoilevaa yhtä kulmaa, mieleen nousi Juha Vainion aikoinaan tunnetuksi tekemän laulun sanat, jossa kysyttiin: Miksi kirkko on kiinni yöllä ja on apteekki auki vaan, eikö papitkin vuorotyöllä, voisi hoidella hommiaan... Varsin hyvä ja ajattelemisen arvoinen kysymys.

Siinä mahtavan rakennuksen äärellä nousi sitten mieleen sekin, että onneksi lopultakaan Jumalan kohtaaminen ei ole kiinni kenenkään työajaoista tai muista aikatauluista. Hänellä on aikaa aina.

Seurakuntamme kirkkohankekin kun on tässä käynnissä, on jo hyvä näin etukäteen mietiskellä sitä, mitä ja ketä palvelemaan se tänne tehdään. Vaikka komeudessa ehkä häviämme maailman monille muille kirkoille ja sen sijaintikin on ei niin keskustassa, toivottavasti siitä tulee kuitenkin paikka, jonne jokainen on tervetullut ja jossa jokainen voi ottaa Jeesuksen vastaan ihan sinne keskelle omaan sydämeensä.

Hilpeä hilma

2011-10-15T20:37:00.000+03:00

Viikolla käväisin kirjastossa ja sieltä lukemiseksi kotiin kulkeutui kaksi kirjaa, toinen Augustinuksen kirjeitä sisarille, jota en ole vielä ehtinyt aloittaa. Toinen kirja, nimeltään Hilmapäivät on kuvaus hikoilu- ja muiden juttujen kanssa pyöriskelevien keski-ikäisten naisten elämästä. Ja juu, tuon kirjan kirjoittajana siis on ollut se exmissinykyjulkkis. Kirja on tehty hyvin humoristisella otteella ja täytyykin sanoa, että itsekin olen monesta tilanteesta selvinnyt, ottamalla sen huumorin tähän avuksi.

Vaan onhan sitä sitten niitä toisenlaisiakin päiviä. Nimittäin viimeksi seurakunvierailulla Tampereella ollessa ei nyt ihan heti siltä istumalta tullut mitään hupaisaa mieleen, kun yllättäen kimppuun iski rytmihäiriö. Sydän löi penkissä tuhatta ja sataa sitä omaa esiintymisvuoroa odotellessa. Enpä muista ennen vastaavaa sattuneen esiintyessä ja sentään on niitäkin juttuja jännitetty ja sen vuoksi hikoiltukin. Nyt asiat jo yleensä sujuvat omalla tahdillaan eikä jännittää juuri tarvitse. Sen verran oli kuitenkin inha kokemus tuo hypähtely, että hetken mietin, kykenenkö esiintymään ollenkaan. Huokailin siinä sitten Taivaan Isän puoleen, joka vastasi sekunttiaikataululla ja kun laulu oli aloitettava, ei moisista hyppelyistä ollut enää tietoakaan.

Hypellä sain sitten toisestakin syystä viikolla, kun eksyin lopulta yhteen aikuisille naisille tarkoitettuun vaatekauppaan. Siellä syöksyin sovittamaan yhtä vaatekappaletta, joka oli kaikin tavoin niin suuri, että piti ottaa numeroa pienempi koko. Ja ai että miten se kirvoittikin juttua sitten siinä kassaneidin kanssa. Tuon kaupan mittataulukon mukaan en olekaan niin paljon lihonut, kuin toisessa kaupassa olen kuvitellut käyneen, jossa siis kaikki ylle yritettävä kiristää ja jotenkin pursuaa jostakin. Angstailuni taannoisella market reissulla ja tuskailuni vaatekokojen pienuudesta oli kuin pois pyyhkäisty, kun myyjätär osasi antaa positiivista palautetta yllättävässä kohdassa. Sieltä kaupasta lähtikin sitten ulos hilpeä hilma, keveästi rappusia alas hyppien.

Kassialma tohtorilla

2011-10-07T12:18:00.003+03:00

Joku ehkä muistaa vielä sen vanhan lastenlaulun, jossa laulettiin: On mulla hauska täti, tuo täti Monika, ja kun hän menee torille, on näky komea. Kas näin heiluu laukku ja laukku heiluu näin...

Niinpä sitten minäkin kuulun niihin täteihin, joka ei lähde mökistä ulos kylille juuri koskaan ilman käsilaukkua. Siinä laukussa ovat sitten kaikki ne pienet ja vähän isommatkin tavarat, joita ilman täti Monikat ja Hyjasintit eivät myöskään tule toimeen. Vaikka joku on kyllä joskus luonnehtinut käsilaukkuani liian suureksi, kun tarvitsemisen hetkellä sen uumenista ei millään tahtonut löytyä sitä oikeaa tavaraa. Mutta, siis joku kassi/laukku on tällä naisihmisellä reissuissa mukanaan kuitenkin oltava.

Viikon alussa täti-ihminen kävi sitten lääkärissä. Omasta mielestäni kevyesti pukeutuneena ja se kassi olalla astuin tohtorointikeskukseen sisään, mutta ei aikaakaan, kun oli kuoriuduttava ulos päällimmäisestä takista ja hetken päästä myös paidan päällä olevasta neuleliivistä. Ja kun tietenkään joka paikassa ei ole sopivalla kosketusetäisyydellä naulakkoja, koittikin tädille ongelma: mihin laittaa nuo tavarat. Kassini, joka siis toisessa kohtaa oli liian suuri, osoittautui tässä kohtaa todellakin liian pieneksi, kun siellä siis jo oli valmiiksi sateenvarjoa, lompakkoa, kirjoitusvälineitä, hajuvettä ym. ym. Joten ei sitten auttanut muu kuin mennä tohtorille sisään, ja vaikuttaa joltakin kassialmalta, joka on helteiseen syyspäivään ottanut talvista ylle - varmuuden vuoksi..

Ja niin täti-ihminen sitten hikoili. Naama punaisena tuli kuitenkin asiat tohtorin pakeilla hoidettua ja saipa aiheesta pientä vitsinkin tynkää siellä hehkutettua. Tästä tulikin mieleen näin ilmastonmuutoksen aikakaudella, että minkähänlaista taloudellista energiaa keski-ikäiset naiset saisivatkaan oikein aikaiseksi näillä hehkutussessioillaan, kun kaikkien kirjojen mukaan lämpöaallon aikaan kuumemittarin lukematkin hiukan nousevat. Siinä jollekin tutkijanörtille mielenkiintoinen aihe ja saisivathan siinä keski-ikäiset naisetkin kantaa kortensa kekoon paremman maailman puolesta myös sillä saralla.

No niin ja näistä hurjista visioista tähän päivään sen verran, että tänään on katsottava, mistä aiheesta hehkuttaisin huomisella seurakuntavierailulla. Tulossa on siis mielenkiintoinen maailmanparannus, mutta arvattavasti myös hikinen päivä. Ai niin ja jotta täti Monikasta tulisi totuudellinen kuva, täytyy vielä sanoa, että olen joskus ollut metsäretkelläkin se uskollinen seuralainen, se käsilaukku olalla. Tuolloin laukun olemassaoloa ei aina edes muistanut, kun se silloin oli niin pieni.

Nojatuolimatkoja

2011-08-28T11:35:00.002+03:00

Viime aikoina sitä on jotenkin uteliaammalla syynillä katsellut uutisia, jotka tulevat siltä akselilta, jossa tapahtui talvella se surullisen kuuluisa tsunami. Tässä siis tuon jälkikasvun maasta lähtöä angstailen.

Samalla on tullut meitiskeltyä sitä, miten pieni paikka maailma nykyään onkaan. Ennen kun johonkin kauas lähdettiin, matkat saattoivat kestää kuukausia. Kirjeitse tapahtuva yhteydenpito kotiväkeen samoin. Nyt ei muuta tarvitse kuin aukaista netti ja voila! Jälkikasvu löytyy langan tai minkälie "aallon" päähän. Näin siis ainakin nämä nykynuoret kovasti vanhemmilleen vakuuttelevat.

Itse olen vielä sitä sukupolvea, jolle esimerkiksi kesän matkan kohokohta saattoi olla matka mummolaan tai jonnekin muualle sukulaisiin. Ja kun se matkaaminen oli omassa lapsuudessani jotenkin luksusta,ovat nuo matkat myös syöpyneet aika hyvin mieleen. Täällä, nyt, näillä omilla leveysasteilla, on tehty miehen kanssa muutama ulkomaanmatka. Niitä nojatuolimatkoja on tehty sitten useampi. Olen käynyt sieluni siivin lukijamatkalla, jonka pääkohteena olivat Yorkshiren nummet Englannissa. Ne samat kohteet siis, joissa muutama televisiosta tuttu lempisarjaohjelma on kuvattu. Olen myös käynyt matkalla kirjailijoiden Dublinissa, Irlannissa ja linnojakin on tullut katseltua Ranskassa. Ja juu, jokaisessa kohteessa on aina kaikki mennyt hyvin ja matka ollut onnistunut.

Täällä, nyt, näillä leveysasteilla on lähdössä heti kärkeen mietittävä nämä keski-ikäisen naisen ikuisuuskysymykset, kuten missä sijaitsevat asialliset toiletit, missä kunnolliset ruokapaikat ja vielä se sänkykin saisi olla sitä mallia, että aamulla kykenisi kerimään siitä itsensä ihmisenä ja suoraselkäisenä ylös. Niin ja eikä se pieni luksuskaan pahaa mausteena tekisi. Ja nimenomaan tässä järjestyksessä.

Yhdellä nojatuolimatkalla olen ollut myös sen paljon parjatun television ääressä. Terapiaistunnot tällä kertaa amerikkalaisessa sarjassa olivat katsomisen arvoinen juttu. Erityisesti siinä puhutteli rajua ahdistusikäänsä elellyt teini, jolta kuitenkin löytyi sydän paikaltaan ja jonka tärkein kysymys oli, kuka rakastaisi minua. Täältä maailmalle viikon päästä lähtevät nuoret ovat onneksi siinä suhteessa eri asemassa. Ja äidilläkin pysyy se angstailu jossakin järjellisissä mittasuhteissa, kun on nähnyt jo, että oma nuori maailmalla pärjää ja tietää, että voi jättää nuorensa sen kaikkia nuoria rakastavan Isän hoidettavaksi.

Kuminauhatyttö

2011-08-12T11:38:00.002+03:00

Eräänä päivänä havahduin huomaamaan sellaisen tosiseikan, että muutama hame kaapissani kiristää vyötäröltä. Siis juu, juuri siltä kohtaa, mitä olen kuitenkin yrittänyt saada jumpalla pysymään jossakin järjestyksessä. Kovin mielelläni laittaisin tämänkin levenemisen pelkästään kaikenlaisten naishormonien syyksi, mutta osansa on varmasti ollut myös sillä tavattoman pitkällä juhlakaudella, jossa tänä kesänä olemme olleet. Kun ei kaikkia herkkupöytiä kyennyt millään kiertämään. Niin ja täytyy vielä sanoa sekin, että tämän paikkakunnan pikkuinen jäätelökioski oli jotensakin ohitsepääsemätön juttu silloin, kun oikein ne helteet pukkasivat päälle.

Joka tapauksessa siis nämä vyötärön uudet mitat aiheuttivat sitten sen, että oli kuljeksittava muutamassa kaupassa katsomassa löytyisikö sieltä mitään hameen näköistä päälle. Lopulta miehenikin lähti rohkaisijaksi matkaan mukaan yhdelle ostoskeskus käynnille.

Menin sitten siellä sinne kauppaan ja päädyin jopa sovituskoppiin asti, jota siis tapahtuu postimyynti ihmiselle hyvin harvoin. Hameet olivat, yksi suuri yläkerrasta, mutta sopivampi alakerrasta. Ja toinen hame taas päinvastoin. Myyjä tosin yritti vakuutella, että mahdun siihen pienempään, joka olisi ollut siis helmasta sopivampi. Ylhäältä se oli kuitenkin niin kireä, että ei hengittää uskaltanut. Siinä sitten mietinkin, että miltähän se näyttäisikään, kun saarnan "tähtihetkellä" rouvalta irtoaisi hameesta nappi, tai joku muu paikka repeäisi ja sinkoutuisi jonnekin puhepaikan takimmaiseen penkkiriviin. Nämä sovituskopit saavat jännittäviä mielleyhtymiä aikaan, näköjään.

Liikkeessä koin kuitenkin olevani ylipainoinen ja hankala asiakas, kun uskaltauduin tiedustelemaan myyjältä, mihin on hukkunut puolihameista se kuminauha, joka toisi tilaa vyötärölle, mutta johon keski-ikäinen nainen mahtuisi. Ja joka toisi myös vaatteelle siihen tarvittavan istuvuuden. Myyjä hyvin loukkaantuneella sävyllä mutisi jotakin ja lupasi lopulta ottaa yhteyttä jonnekin ylemmälle taholle. Sama kuvio toistui seuraavassakin liikkeessä, paitsi, että myyjä oli ehkä himpun verran enemmän närkästyneempi ihmettelystäni, kuin se edellisen putiikin myyjä. No, sinne ne hamoset kuitenkin jäivät.

Miehelleni sitten asiaa harmittelin, joka totesi, että ei voi olla totta. Puheeni eivät vaatteista innostumatonta miestäni oikein vakuuttaneet ja niin me kiersimme ostoskeskusta uudemman kerran. Sillä reissulla sitten selvensin oikein ne hameet päällä, että mikä kaikki niissä onkaan vialla. Eipä siis nämä Hennesit ja Mauritsitkaan tuoneet helpotusta akuuttiin hametarpeeseen. Lopulta miehen oli myönnettävä, että juu, kyllä se onkin yllättävän vaikeeta, tuo keski-ikäisten naisten vaatteen osto, vaikka ostoskeskuksessa on putiikki poikineen. Paha vain, että ne ovat lähes kaikki viisitoistavuotiaita varten pystytettyjä. Siis, niitä tyttöjä varten, joilla on viisitoistavuotiaan pojan kroppa.

Kierroksemme loppupäässä tuli yllättäen tuttu rouva vastaan ja vuodatin hänellekin tätä naisten elämään liittyvää tuskaani. Angstimme asian suhteen oli yhteinen ja kaikella rakkaudella miehiämme kohtaan totesimme, että miehet eivät voi tätä asiaa todellakaan ymmärtää, koska miehet ovat miehiä. Yhteinen juttutokio pelasti kuitenkin loppupäivän, joten ihan hyvä saldo lopultakin.

Se hame on nyt tilattu lempipostimyyntipaikastani ja oikein kuminauhan kera.Tähän hätään joudun vissiin olemaan hengittämättä sen vanhan hameeni kanssa, jonka ajattelin pukea huomenna päälle. Uutta hametta odotellessa voinen kuitenkin hypätä tuonne kuntopyörän selkään. Eihän sitä tiedä jos vaikka joku pieni sentti sitä polkemalla lähtisi jonnekin taivaan tuuliin.

Lähilomalla 4

2011-08-03T19:40:00.003+03:00

Viikon alussa tuli käytyä ihotautilääkärillä, joka diagnosoi tätä naamaosastoa. Näillä näkymillä kyse onkin ihan siitä tavallisesta finnitaudista, joka naamaan on iskenyt, eikä mistään vakavammasta. Kun sitten katselin tämän Lähilomalla - sarjan viimeisen osaston kuvia, näytän yhdessä niistä kuitenkin ihan jotenkin rokkotautiselta, kiitos kännykän, jolla sillä kertaa kuvia otettiin. Ja näyttelyhuoneen valaistuksen, joka ei todellakaan ollut kuvaukseen ajateltu.

Joka tapauksessa tuli siis käytyä mukavassa näyttelyssä Helsingin kansallismuseossa. Samalla tuli kierrettyä museota muutenkin taas pitkästä aikaa. Ja löytyihän se kuninkaallinen extra hauskuus tällekin lomalle. Näyttely nimittäin kertoi joistakin kuninkaallisista lemmikkieläimistä ja asiaan liittyvistä tavaroista. Niiden ja omistajiensa edesottamuksista olikin mielenkiintoista lukea. Enkä aiemmin tiennyt sitäkään, että yksi Sveanmaan kuningatar aikoinaaan hautasi lemmikkihevosensa siihen ihan linnansa pihalle. Niin ja nähtiinpä näyttelyssä myös nykyisen kuninkaan pikku poikana käyttämä ratsastusasu.

Lähilomalla 3

2011-07-28T15:09:00.002+03:00

Pyykki pyörii koneessa ja yhtenä päivänä ampiainen halusi tehdä tuttavuutta marjakiisselini kanssa ja hulahti lopulta sinne kulhoon. Maailmalla viime aikoina riehuneiden onnettomien asioiden jälkeen, monet pienet ja yksinkertaiset asiat lähiympäristössä tuntuvat jotenkin lohduttavilta.

Rauhasta saatiin nauttia myös lähilomallamme Jyväskylän seudulla, jonne tiemme vei sauraavaksi. Ensin olimme silloin kirkossa Jyväskylässä ja sitten sukulaisissa. Äidin ja tyttären retkeilystä ovat siis tämänkertaiset kuvat. Kuvaajana hääri oma mies.

Surullisen päivän iltana

2011-07-24T21:48:00.000+03:00

Kokoa kyyneleeni leiliisi, merkitse ne kirjaasi. Kun pyydän sinua avukseni, viholliseni pakenevat. Silloin minä tiedän, että Jumala on puolellani. (Psalmi 56:9,10)

Lähilomalla 2

2011-07-21T19:27:00.000+03:00

Senkin uhalla, vaikka olen auringolle suorastaan allerginen ja nyt myös naama saa näppyjä sen pyörylän loisteessa, on kesällä kuitenkin päästävä nauttimaan ulkonaolosta. Siispä tie vei seuraavaksi lähilomallamme Helsingin Pihlajasaareen. Siellä kierrettiin vähän saarta, nautittiin kauniista näkymistä ja syötiin merellisesti muikkuja perunamuussilla höystettynä. Tuohon saareen pitää varmasti vielä palata uudemman kerran.

Lähilomalla

2011-07-18T14:01:00.002+03:00

No niin, lomat on taas vietetty ja arki alkanut. Tänä kesänä lyhyen lomamme aluksi olimme niin väsähtäneitä, että emme jaksaneet lähteä mihinkään pitkälle reissulle. Päätimme sitten katsella täällä pääkaupunkiseudulla sellaisia kulmia, jossa ei vielä ole tullut käytyä. Ja löytyihän niitä, mielenkiintoisia ja mukavia, kesäisiäkin paikkoja. Ja se yksi reissukin tuli tehtyä, toiseen kaupunkiin. Mutta siitä lisää myöhemmin. Ihan ensiksi tie vei kuitenkin lähes Helsingin keskustaan raitiovaunumuseoon.

Mielenkiintoista oli nähdä myös mustavalkoista vanhaa filmiä, jossa käyskenneltiin ja ajeltiin 1900-luvun alun Helsingissä. Lapsuus tuli jotenkin mieleen myös niistä museon infossa kerrotuista rahastajatytöistä, joita raitsikassakin aikoinaan oli ja joita itsekin vanhoissa busseissa vielä tuli nähtyä.

Tapaaminen Albertin kanssa

2011-07-03T23:12:00.000+03:00

Eilen ja tänään tiedotusvälineet ovat hehkuttaneet Monacon lilliputtivaltion uunituoretta ruhtinatarta. Ja juu, pitihän ne, siis nekin, häät katsoa eilen televisiosta ja päivitellä vieraiden pukuja, palatsin upeaa arkkitehtuuria, kuvan kaunista ja nuorta morsianta ja ruhtinasta, jolla on jo elettyä elämää ja tukku ihmissuhteita takanaan.

Itsellänikin on nyt ihan ruhtinaallinen olo, kun on näitä miehiä tässä kotosalla kaksin kappalein. Tänään oltiinkin sitten miehen kanssa hiukan juhlistamassa juuri aloitettua lomaa Glimsin talomuseolla. Museon tontilla majaa pitää myös pienoinen siipikarja; joku neito- ja joku vähän vanhempi kana ja tietenkin kukko.

En tiedä johtuiko aitauksessa alkanut ahkera liikehdintä ja elämöinti siitä, että minä lähestyin aitausta vai mistä, mutta ääntä linnuista lähti. Aitauksen ulkupuolella sijainnutta nimilistaa sitten tutkiessa, saimme selville, että aitauksessa asustavat ainakin Ursula, Prinsessa ja se kukko, nimeltään Albert. Saapa sitten tulevaisuudessa nähdä, miten sujuu perhe-elämä ja tehtävien hoito siellä Monacossa, mutta Glimsin kukko ainakin hoiti tehtävänsä ihan ponnekkaasti.

Hattuvajaus

2011-06-13T16:09:00.000+03:00

Silloin, kun olin lukio-ikäinen, kävelimme kavereiden kanssa koulun hyppytunnilla läheiseen tavarataloon. Erityisesti siellä kiehtoi hattuosasto. Niitä monenlaisia, sopivia ja vähemmän sopivia luomiksia, sitten päihimme kaupassa koittelimme melkoisen kikattelun säestyksellä. Ehkä se jossain oli meikäläiselläkin sisuksissa se naisen alku, joka haaveili olevansa joskus oikea lady hattuineen. Vaikka siis kovasti hyvin viihdyinkin nuorena niissä farmareissa.

Kolmen kympin paremmalla puolella jopa hattua jo oikein ostettiin, mutta käyttämättä se kuitenkin jäi. Ensimmäinen kunnon hattu löytyi päähän tämän kunniakkaan keski-iän alkumetreillä, kun takkiini eivät muut hatut tuntuneet sopivan. Varsinainen hatun käyttöinnostus tuli vain pari vuotta sitten, kun pään suojaksi oli saatava jotakin järkevää ja lämmintä, mutta sellaista, joka ei tyystin latistaisi kampausta. Nyt on sitten tullut se hetki eteen, että on opeteltava hattuihmiseksi kesälläkin. Siitä pitävät huolen nämä näppylät naamalla, jotka selkeästi päättävät aktivoitua auringossa.

Eilen olimme miehen kanssa kesäisen päivän kunniaksi retkellä Fagervikissa. Ilma oli upea ja maisemat hivelivät silmää, mutta rouvalla oli ihan selkeä hattuvajaus. Hatun kanssa olisi voinut suojautua paahteelta ja sen tuomilta lisäharmeilta. Siiinä sitä sitten onkin opeteltavaa tälle rouvalle, että muistaisi ottaa sen uutukaisen ja juuri ostetun kesähatun edes matkaan mukaan sieltä garderobikaapista. Vähän on vielä hakusessa se sen kanssa oleminen, mutta jos tänä kesänä vielä helteitä tulee, niin ehtiipä tässä ehkä vielä hattuihmiseksi.

Rupisammakko saunan lauteilla

2011-05-30T14:27:00.001+03:00

Minähän olen siis se, jolle sauna on maistunut. Sen jälkeen, kun tässä taloudessa on ollut oma sellainen, on siellä käyty ahkerasti ja minä olen viipynytkin siellä pitkään. Olen myös ollut se teini, joka ei tiennyt mitään siitä surullisen kuuluisasta finniaallosta, joka useampaa teiniä kiusaa.

Vaan nyt olen sitten onnistunut yhdistämään nuo kaksi asiaa. Nimittäin, saunassa, jossa siis kuitenkin olen oivaltanut sentään suojata hiukseni, paahtuu naamaosasto olosuhteiden pakosta ihan omia aikojaan. Ja nyt siis sillä seurauksella, että naamaan pullahtelee ikävän näköisiä, kokoisia ja kipeitä näppyjä, eli pallukoita eli pusteleita ja muita vähemmän mukavia juttuja. Huokaillen olen viime aikoina katsellut peiliin ja haikaillut sen sileäposkisen naisen perään, joka joskus olin.

Kun olen tässä vielä tällä itse diagnosointi asteella vaivani suhteen ajatellut sen ruusufinniksi, olen yittänyt etsiskellä netistä tietoa, miten moisesta riesasta ehkä jopa pääsisi vaikka vielä eroon. Joten nyyh, nyyh, nyt täytyy radikaalisti vähentää niitä saunasessioita. Saapa nähdä mitä siitä sitten syntyykään. Että tällaista on keski-ikäisen naisen elämä, kun yksi vaiva jotenkin helpottaa, on seuraava jo ovella.

Tänään keskustassa lounaalla käydessä, ovesta purjehti sisään ilmetty rouva Hyasintin kaksoisolento.Samanlainen tukka ja samantyyliset vaatteet, ikää kai joku 60 ja risat. Ihan sellaisen oloinen, joka kohta kiekaisisi, "Riiiichaaaard! " Arvailujen varaan jää se, onko kyseisen rouvashenkilön mies mitä lajia. Mutta, rouva itse, kauniisti vanhentunut eikä näpyn näppyä naamassa. Kateeksi kävi, täytyy tunnustaa.

Tikun ja Takun äitienpäivä

2011-05-08T17:18:00.002+03:00

Tänään on vietetty äitienpäivää hyvän ruoan äärellä ja vähän kakkuakin tuli syötyä. Päivä on ollut kuitenkin erilainen kuin aiemmat; poika kun on muualla ja koirakin lähtenyt. Iloa päivään toivat oravanpoikaset, joiden isi ja äiti ovat luvatta tehneet kotipesänsä talomme vintille. Söpöjä olivat nämä vihulaiset keväisellä elämän tutkimusretkellään.

Erilainen vappu

2011-05-01T19:06:00.002+03:00

Tänä vappuna eivät serpentiinit eivätkä pallot ole kotiamme koristaneet. Tätä vappua on värittänyt rakkaan koiramme Pupen kuolema. Vaikka ikävä onkin, tuntuu hyvältä ajatella kaikkia niitä yhteisiä mukavia hetkiä, joita lemmikin läsnäolo perheeseen tuo.

Puppe syntyi helmikuussa 1997. Puppe päätyi meidän koiraksemme hiukan yllättäen, vietettyään ensin hetken toisen perheen lemmikkinä. Meille tullessaan Puppe tuli kuitenkin kuin kotiin ja se vietti meidän perheessämme 14 pitkää vuotta. Puppe ei koskaan ollut vihainen kenellekään, ei lapsille eikä aikuisille. Sen sijaan tarmoa oli leikkeihin ja ääntä kaverista lähti. Ja pitihän sitä joskus hiukan isotella joillekin uroskoirille ja kertoa niille, kuka asuu täällä.

Syksyllä 2009 Pupelta leikattiin ensimmäinen kasvain. Se toipui leikkauksesta kuitenkin lähes entiselleen. Ikääntyminen vei kuitenkin suurimman terän leikeistä ja näön toisesta silmästä. Kun uusi kasvain muutama päivä sitten leuassa todettiin, ei leikkausta voinut enää ajatellakaan eikä elämä kasvaimen kanssa olisi ollut enää koiran elämää. Oli siis lähdön aika. Lepopaikan ystävämme ja sille rakas pallo saivat takapihan perällä, ilman nimilappuja ja ristejä.

Puppe halusi aina olla koira. Ei mikään käsilaukkuvauva, vaan vahti, joka kuitenkin rakasti perhettään, mutta, joka tiesi missä oli hänen paikkansa. Sellaisena hänet tahdomme muistaa, oman luonteenlaadun omaavana, joskus vähän jääräpäisenä, mutta ystävällisenä ja iloisena.

Kenen joukossa seison?

2011-04-14T15:37:00.000+03:00

Näin lähestyvien vaalien alla on itse kukin varmasti miettinyt, ketä äänestäisi. Itsellenikin asia on tuottanut päänvaivaa, mutta eiköhän tarjonnasta se itselle sopiva ehdokas löytyne. Samalla, kun on kuunnellut ja katsellut vaalikeskusteluja, on mietityttänyt kenen joukkoihin sitä oikein lopulta elämässään kuuluu.

Ensinnäkin sukujuureni ovat Keski-Suomessa, vaikka nykyään siis majapaikkaa pidetäänkin täällä etelässä. Olen myös vaimo ja äiti. Molemmat seikat todella tärkeitä. Mutta olen myös kristitty nainen, joka on löytänyt kristilliset juurensa Jumalasta ja adventtikirkosta.

Nuorena jätin sen ensimmäisen äänioikeutetun mandaattini käyttämättä. Politiikka näyttäytyi silloin isojen miesten jutulta, johon ei oikein osannut ottaa kantaa. Ensimmäistä kertaa vaaliuurnille menevää nuorta voisikin olla hyvä valistaa esimerkiksi ajatuksella, että ehdokkaan valintakriteerinä voisi pitää sitä, että ehdokkaalla on juurensa jossakin, että hän ei ole kaikkien tuulien heiteltävänä. Sama resepti on käsittääkseni käyttökelpoinen myös silloin, kun ihminen valitsee itselleen kirkkokuntaa.

Vaaratilanteita

2011-03-23T11:26:00.000+02:00

Tullessani kotiinpäin keskustasta, vastaani kipitti pieni koira. Ja hetken päästä perässä tuli toinen samanlainen. Söpöjä kun olivat, jäin niille vähän juttelemaan ja samalla ihmettelin, mihin on mahtanut jäädä niiden emäntä tai isäntä. Sen verran koirista tiedän, että vieraaseen koiraan ei kannata hyökätä koskemaan, vaikka se olisi kuinka söpö, joten annoin koirien räksyttää rauhassa outoa täti-ihmistä. Niin holtittoman näköistä oli noiden kavereiden meno siinä ison autotien reunassa, että kovasti aprikoin, mistä mahtaisin löytää sen omistajan, jos koirat päättävät juosta autojen alle.

Jonkun matkan päähän käveltyäni kadulle ilmaantuikin vanha mies koiria kyselemään ja hänen peräänsä vauvaa sylissään kantava, hädissään olevan oloinen nuori nainen. Ehkäpä karkuteille lähteneet koirakaverukset lopulta päätyivät kotiosoitteeseensa ja ehkäpä vielä pienen "saarnan" kera; järjestiväthän nuo veitikat melkoisen vaaratilanteen siinä kadulla poukkoillessaan.

Vaaratilanteita on nyt sitten nähty maailmallakin, kun Japanissa tapahtui se maanjäristys- ja tsunamitragedia. Tuo tapahtuma ei tietenkään voinut olla vaikuttamatta siihen puheeseen, jonka taannoisella seurakuntavierailulla sitten Hyvinkäällä pidin.

Vaan nyt on oltu hurjassa tilanteessa itsekin. Nimittäin silloin Hyvinkäällä istuessamme kirkolla lounaalla, alkoi korviin kuulua outoa jyrinää ja vähän siinä talokin tuntui vienosti tärisevän. Siinä sitten pohdimme tärinän alkuperää ja veikkailimme isoa lumiauraa tai lumikasan tipahtamista katolta tärinän syyksi. Kotimatkalla uutisia kuunnellessa sitten paljastui, että olimmekin olleet ihan oikeassa maanjäristyksessä, joka silloin vavisutti tiettyä osaa maastamme. Jälkeenpäin tuntui aika hurjalta, vaikka itse tapahtuman aikana ei osannut suuremmin pelätä.

Hienoa on kuitenkin se, että vaikeinakin aikoina voi panna toivonsa ikiaikojen Jumalaan, joka ei horju. Kuvassa meidän perheen nelijalkainen kaveri, joka nyt vanhoilla päivllään ei enää ihan joka päivä kovin kauaksi kotipihalta uskaltaudu.

Ikäjuttu tämäkin

2011-02-20T19:52:00.003+02:00

Senkin uhalla, että minut nyt luokitellaan mummukastiin, aloitan tämän juttuni, että silloin kun olin pieni tyttö, oli muodissa sukkanauhalliset liivit, joka kai enemmänkin oli siis paita. Joka tapauksessa olen ehtinyt elää tuonkin muodin aikana, ennenkuin joku keksi ne sukkahousut. Toinen juttu olivat villahousut, jotka talvella olivat joka tytön varuste.

Kun tässä nyt sitten on katsellut viimeaikojen säätä, tuli tarpeelliseksi taannoin käydä hankkimassa lähimarketista lisää lämmikettä ylle. Villahousut, siis ne oikein villaiset, kutittavat yhä yllä ja nuorena ne olivat jotakin niin vanhanaikaista, että niitähän ei nuori neitokainen voinut päälleen laittaa missään tapauksessa. Kepeissä farkuissa sitä piti kulkea, vaikka kuinka olisi kylmästä hytissyt itsensä siniseksi.

Vaan nyt on ajat toiset. On hankittu kenkää levenevälle jalalle ja niihin kävelyä edistävät korot ja lämpimät vaatteetkin ovat oikein tervetulleita. Mummoksi en silti vielä itseäni tunne. Olikin oikein ilahduttavaa lukea yhdestä kirjasta, mitä sitten, kun nämä kaikenlaiset kuumotus- ynnä muut kohtaukset ovat mennyttä elämää. Kiitettävästi tuohon kerhoon viime ajat kuuluneena en kuitenkaan ole osannut tehdä niistä katastrofia, vaan kotikonsteilla on pärjätty ja jopa vaaka, se joka naisen perusvihollinen näyttää tänään ihan inhimillisiä lukemia.

Muuten olo on ollut upea kuunnellessä nuoren miehen huikaisevia suunnitelmia oman elämänsä suhteen ja jakaessa joskus vitsin äitinsä kanssa. Omat ulkolenkitkin ovat pakkasesta huolimatta onnistuneet. Joten ei tässä hätiä mitiä. Laitan tähän kuvan yhdestä ulkoilusta muutaman viikon takaa. Silloinkin oli tujusti pakkasta.

Ja ai niin. Kuvassa rouvalla on asusteena myös hattu, joka sekin löytyi päänupin peitoksi vasta vanhemmalla iällä. Ja nyt lopetan tämän "siirappisen" postauksen tällä erää tähän. Älkää palelluttako itseänne.

Urrghheilua!

2011-02-01T13:10:00.000+02:00

Lusikoidessani soppaani lounaspöydässä, katselin samalla naapurin iäkkäämmänpuoleista naisihmistä, joka tuli tyylikkäästi hiihtäen tieltä kotipihalleen. Kepeän näköistä menoa, ei voi muuta sanoa. Urheilusuorituksista nouseekin sitten väistämättä mieleen ne omat koulun liikuntatunnit, joista yhdelle sun toiselle kaiketikin on jäänyt jotakin hampaan koloon tai sitä urheilua joutui tekemään veren maku suussa.

Minähän olin tunneilla siis se, joka olin aina viimeinen tai sitä edeltävällä sijaluvulla, kun hiihtämisestä oli kyse. Sama toistui kyllä muuten sitten silläkin kohtaa, kun piti pelata pesäpalloa tai jotakin muuta joukkue-urheilua. Olin se viimeinen, joka valittiin joukkueeseen.

Mutta on kaksi asiaa, jotka ovat jääneet koulun liikuntasessioista mukavina asioina mieleen. Nimittäin taitoluistelu ja voimistelu. Voimistelu oli ihan mukavaa silloin, kun ei tarvinnut leikkiä hei laukkaa ratsu reimaa ja hyppiä yli sen hevos- tai muidenkaan esteiden ja taitoluistelussa onnistuin sisareni kanssa jopa keräämään hiukan kehuja, kun se vaaka nousi niin ylös ja kauniiseen kaareen. Vieläkin muistaa jotakin pieniä oppimiaan kolmoishyppyjä ja muuta sellaista, vaan luistelemaan ei kyllä ole tullut lähdetyksi. Olen nykyään tyytynyt seuraamaan muiden notkeutta niissä kisoissa, joissa naiset taiteilevat luistimien päällä.

Sitten eräänä päivänä kyllästyessäni tähän vatsamakkaraosastoon vyötäröllä, kaivoin kaapista sen vanhan videon, joka aikoinaan toimi hyvänä kannustimena laihduttamiselle. Sieltä löytyy vieläkin kelpo liikkeitä, joita voi tehdä ja urheiluni on nykyään siis jo ihan urheilua, ilman ylimääräisiä angsteja. Minä nyt kuitenkaan miksikään Madonnaksi tässä aio ryhtyä, mutta olipahan mukavaa itselle havaita, että vielä se nousee tämänkin emännän jalka, jos nyt ei ihan yhtä kauniille kaarelle, kuin silloin aikoinaan luistimilla, mutta kuitenkin sen verran, että ei nyt ihan heti seuraavaksi tarvitse rynnätä kiikkustuoli ostoksille.

Katoava luonnonvarako?

2011-01-21T13:20:00.004+02:00

Toissapäivänä eksyin pitkästä aikaa oikeaan kauppaan vaateostoksille. Tarkoituksena oli etsiä kunnollista pitkää talvitakkia, joka mahtuisi päälle ja lämmittäisi. Vaan turhaapa oli ainakin kyseisessä kaupassa käväiseminen. Tuo liike kun möi takkeja kyllä, mutta kaikki joko niin lyhyitä, että aikuinen nainen vaikuttaa ne päällään yli-ikäiseltä teiniltä tai sitten väri ja malli eivät muuten osuneet kohdalle. Mitta takeissa oli kuitenkin pisimmillään tuohon polven yläpuolelle.

Niinpä sitten myyjän osuessa kohdalle, uskaltauduin tiedustelemaan, että mihin teidän pitkät talvitakkinne ovat oikein kadonneet. Nauraen myyjä totesi, että ei niitä ole myyntiin tullutkaan, ne ovat katoava luonnonvara eikä sitä voinut millään tietää, että tänäkin talvena tulisi näin kylmä, kun nyt on ollut. Siis haloo! Miten niin ei voinut tietää, että Suomen leveysasteilla on tammikuussa hyvin suurella todennäköisyydellä pakkasta. Ja mistä ovat kotoisin ne kauppojen sisäänostajat? Niitä teinityttöjäkö lienevät, jotka sipsuttelevat korkokengissään korkeintaan taksiin ja pyytävät sen viemään paikasta a paikkaan b, jos siis näitä muoti- ja malliohjelmia on uskominen.

Lopputulos oli siis se, että tuostakin kaupasta lähti ulos tyytymätön asiakas, joka tunsi itsensä vanhaksi ja vanhanaikaiseksi kysellessään kunnollisen vaatteen perään. Vuodenaikakin, missä nyt juuri mennään, selviää, kun katsoo ulos ikkunasta. Vaikka takista joskus uupuu, en siltikään näitä tämän maan vuodenaikoja mihinkään vaihtaisi.

Uusi vuosi ja uudet kujeet

2011-01-01T20:35:00.001+02:00

Mennyt vuosi 2010 on ollut monen jännittävän tapahtuman vuosi. Pojan muutto kotoa opiskelemaan ja omat 50-vuotispäivät toivat muutoksia omaan ja läheisten elämään. Seurakuntaelämässäkin on tapahtunut monenlaista. Päällimmäisenä on mielessä kuitenkin kiitollisuus Taivaan Isälle siitä, että Hän on pitänyt huolen.

Tammikuu
2.1. Seurakuntavierailu tehtiin Helsinkiin, Annankadun adventtikirkkoon. 8.1. Patrikin kastejuhla Hopeaniemessä. Luin tilaisuudessa rakkauskirjeen Isältä.16.1. Pidin saarnan Nummelassa, Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa. 23.1. Lauluesiintyminen Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa. Osa tilaisuudesta kuvattiin myös lähetysvideolle. Kuvaajana oli Cristopher Beason. 24.1. Olin mukana Nummelassa kristittyjen ykseyden viikon yhteiskristillisessä illassa.

Helmikuu
Tammikuulle ja helmikuulle osuivat myös musiikkitoimikunnan ja jumalanpalvelustomikunnan kokoukset ja
joka kuukausi kokoontuu myös päättävä elin, seurakuntakokous. 20.2. Seurakuntavierailu Hyvinkäälle.

Maaliskuu
7.3. Janos Kovacs-Biron vetämän kokoussarjan avajaistilaisuus pidettiin Helsingin Valkoisessa salissa. 15.3. Kuunneltiin siellä myös kuorokonsertti. 19.3. Iltahartaus Hopeaniemessä. 20.3. Seurakuntavierailu Hopeniemessä. 24.3. Lauluesiintyminen Helsingissä, Valkoisessa salissa.

Huhtikuu
24.4. Saarna ja raamattutunti Nummelassa, Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa. 25.4. Lauluesiintyminen Helsingissä, Cafe Seedissä.

Toukokuu
2.5. Otimme osaa koko perheen voimin nettikoulutustapahtumaan Helsingissä, Cafe Seedissä. 15.5. Saarna Nummelassa, Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa.

Kesäkuu
4.6. Lakkiaisjuhlat Piikkiössä. 5.6. Lakkiaisjuhlat Nummelassa. 6.6.Oma syntymäpäivä. 6.6. Lauluesiintyminen sisareni 50-vuotispäivillä Leppävirralla, Kurjalan koululla. 9.6. Mukana Raamatun juhla-ajat ohjelmassa , Helsingissä, TV7 studiolla. Ohjelmissa puhui pastori Kalle Venäläinen. 12.6. Omat syntymäpäiväkekkerit pienen piirin kesken. 19.6. Saarna ja raamattutunti Nummelassa, Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa. 25.9. Tilaisuuden alun juonto Sykkivän Sydämen juhannusjuhlassa Kopussa, Nummelassa.

Heinäkuu
Kesäloma vietettiin 4-18.7. ihan lähialueella retkeillen. 31.7. Käväistiin vielä Someron kesäjuhlilla.

Elokuu
1.8. Kuvattiin ensimmäinen musiikkivideo YouTubeen Kopun rannassa. 13.8. Iltahartaus Hopeaniemessä. 15.8. Kuvattiin toinen musiikkivideo Kopun mailla. 21.8. Saarna ja raamattutunti Nummelassa, Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa. 22.8. Jonin muutto Lappenrantaan opiskelemaan.

Syyskuu
25.9. Seurakuntavierailu Tampereelle, Kasvun Paikan seurakuntaan.

Lokakuu
2.10. Saarna ja raamattutunti Nummelassa, Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa. 8.10. Iltahartaus Hopeaniemessä. 23.10. Vietettiin hääpäivää.

Marraskuu
5.11. Iltahartaus Hopeaniemessä. 13.11. Seurakuntavierailu Raumalle. 27.11. Raamattutunti Nummelassa, Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa. Tilaisuudessa oli tuolloin vieraana pastori ja laulaja Wintley Phipps. 28.11. Winley Phippsin konsertti Helsingissä, Meilahden kirkossa.

Joulukuu
Marraskuun lopussa ja joulukuun alussa tein kaksi juttua Nyky aika-lehteen Wintley Phippsin vierailusta. Joulukuussa seurakunnan 10-vuotisjuhlatoimikunta kokoontui kolme kertaa rakentamaan tulossa olevia juhlia. Joulun aika vietettiin sukulaisten ja ystävien kesken.

Ja nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet. Jumalan huolenpidon varassa on kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin.

Sähköisiä päiviä

2010-12-20T13:42:00.002+02:00

Miten se olikaan pitkäveteistä se joulun odottaminen silloin, kun oltiin lapsia. Aika ei tuntunut kuluvan millään ja jouluaatto oli yksi vuoden pisimmistä päivistä. Jännitettiin sitä lahjojen (siis niiden vähienkin) saamista niin, että ei ruokakaan tahtonut maittaa.

Vaan toisin on nyt. Niin sähköisesti ja nopeaan tuntuu kulunut kuukausikin menneen. Perjantaina sain päähäni heittää matot hangelle ja siinä yhteydessä kuurasin lattian. Nyt on sitten osin joulusiivokin jo tehty ja tosi sähäkkään tahtiin, vaikka onhan tuota hommaa vieläkin.

Joululahjoja tuli eilen katseltua pikakäynnillä yhdessä sähköisiä vehkeitä myyvässä liikkeessä ja samalla matkalla kuunneltua yhden kuppilan pitäjän kertomusta omien jouluvalojensa ostosta, jotka siis olivat kaikkea muuta kuin juuri ne oikeat ja joihin voi sortua vaan sähköisistä asioista ymmärtämätön nainen.. Naurun lomassa totesimme, että nykyään ei ole enää helppoa edes sen tuiki tavallisen lampun ostaminen, joka siis kattovalaisimeen laitetaan. Kun on mallia niin monenlaista.

Mutta tämän talon rouva osti itselleen uudet sähköllä lämmitettävät rullat, joilla pitäisi loihtia kunnon kiharoita tähän päähän. Ihan vaan ensin muina naisina vähemmän glamourissa kampauksessani sen niitäkin tarjoavan liikkeen hyllyn vieressä saapastelin, kunnes siihen tuli kaunis ja nuori (tietenkin) tyttönen upeissa kiharoissaan. Hänen vakuutteluistaan sitten lumouduin ostokseeni, joten saapa nähdä miten sähäköitä kampauksia rullilla sitten syntyykään, kun vauhtiin päästään.

Vaan yksi ostos oli kyllä tosi hyvä. Tämä ei joululahjaksi ajateltu nypynpoistaja osoittautui varsinaiseksi pelastavaksi enkeliksi, kun jo tukka nousi pystyyn pelkästään siitä ajatuksesta, että melko uuden neuleen käytöstä joutuisi kovin nyppyisenä luopumaan. Joten nypyttömällä takilla ja tukka lätässä menen tästä parturiin hoidattamaan tätä kampaustani vielä tänään. Oikein sähäkkää joulun alusviikkoa itse kullekin!

Kuumuutta siellä ja täällä

2010-12-10T16:26:00.003+02:00

Nainen herää aamulla hikilammikosta ja käyttää pientä tuuletinta jumppasession jälkeen kuuman olonsa viilennykseen. Nainen pahoittaa mielensä siitä, että mies ei ymmärrä hänen väsymystään. Naiselle olisi katastrofi, jos tukka lähtisi kokonaan, niinkuin hänen miehelleen on käynyt. Nainen on kateellinen kanssasisarelleen, joka keski-ikäisyydestään huolimatta työntelee vauvansa rattaita puistossa viimeisen päälle laitettuna ja virkeänä.

Noissä kohtauksissa tunsin hyvinkin itseni katsellessani eilen meille keksi-ikäisille naisille suunnattua sarjaa televisiosta. Ja vaikka tuota uutta sarjaa vaihdevuosissaan elelevien naisten elämästä samassa jamassa olevat kanssasisaret ovat jo ehtineet kommentoida ja kritisoidakin, tuntui itsestä oikein makoisalta nauraa kunnolla. Kaikkea ei aina tarvitse ottaa niin ryppyotsaisesti.

Jos nuo kuumat sanat nyt sitten kirvoittivat samaistumaan kykenevien keskuudessa keskustelupalstoille kärkeviäkin kommentteja, täytyy ihmetellä yhden jättimaan, Kiinan, reaktiota ajatteleviin kansalaisiinsa. Opiskelua olisi meinaan sielläkin, kun vankilaan on pantu mies, jonka suurin rikos on se, että hän ajatteli ja sanoi sen ääneen.

Nobelin rauhanpalkinnonjakotilaisuudessa Norjassa näyttelijä Liv Ullman luki Liu Xiaobon oikeudelle ennen pidätystään osoittamansa koskettavan kirjeen, jossa Liu puhui unelmoivansa siitä, että kerran saisi omassa maassaan ajatella, kirjoittaa ja puhua vapaasti, ilman pelkoa.

Tässä demokraattisessa maassa meillä on tuo vapaus, mutta miellä on vielä enemmän. Meillä on vapaus uskoa. Raamatun ihmiskäsityksen mukaan tasa-arvo, toisen yksilön kunnioittaminen ja hyväksyminen sellaisena kuin hän on, on kristitylle etuoikeus. Sen mahdollistaa ristillä esitetty kohtaus, joka hakee vertaistaan. Ristillä samaan aikaan Jeesuksen kanssa ristiinnaulittu toinen ryöväri, halusi uskoa Jeesukseen ja ottaa hänet Vapahtajakseen. Ja Jeesus otti hänet vastaan takertumatta hänen menneisyyteensä tai olemukseensa. Hyvä, että meitä silloin tällöin tuosta asiasta muistutetaan, samoin kuin siitä, mihin kaikkeen Jeesuksen työ edestämme riittääkään.

Joka ikkunalla kaksi kynttilää

2010-12-07T12:17:00.001+02:00

Alkaa se lähestyvä joulu kutitella meilläkin, ainakin omassa mielessä. Eilen itsenäisyyspäivää varten saatiin vähän lisää valojakin tähän joulukuiseen pimeyteen, kun kannettiin varastosta joulukoristeet sisään ja niiden joukosta kyntteliköt ikkunalle.Muut koristeet saavat vielä odottaa, mutta lisävalo tekee oikein hyvää mielelle ja sielullekin, huomaan.

Samasta valosta puhuu myös Johannes evankeliumissaan sanoen: Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. (Joh.1: 5,9)

Valoisempia aikoja odotellen.

Hattuneulan tarve

2010-11-09T14:56:00.000+02:00

Muistaako joku vielä viime talven. Sen, kun näillä leveysasteilla oli jäätä ja lunta vaikka toisille jakaa.. Joku onkin jo ennustanut kovia pakkasia myös täksi talveksi. Saapa nähdä sitten, miten lopulta käy.

Tänään kuitenkin saatiin siitä talvesta esimakua. Ulkona ollessa oli pakko pidellä hatusta kiinni, kun rajuksi yltynyt tuuli oli uhkaavasti tarttumassa siihen. Kun punnersin vastatuuleen kohti keskustaa, ehdin jo hetken harmitella intoani lähteä ollenkaan matkaan jalkapatikassa. Matkalle kuitenkin osui muutama mielenkiintoinen tapaus.

Nimittäin puolivälissä matkaa aivan ventovieras ihminen heittäytyi keskustelemaan kanssani Suomen säästä. Pienen hetken siinä kävellessä ihmettelimme näitä tämän maan oikukkaita ilmoja ja naurahdimme kylmyydelle, joka tuntui tunkevan joka paikkaan takin alle. Kirjaston nurkalla ventovieras mies pysäytti ja kehotti menemään tien toista reunaa alamäkeen, kun tie kuulemma oli keskeltä kulkuväylää hengenvaarallisen liukas. Ja keskustassa tietä ylittäessäni auto jäi odottamaan minun tien ylitystäni, vaikka olisi hyvin yli ehtinyt ennen minua.

Olin niin otettu saamistani pienistä ystävällisyyden osoituksista, että sekään ei haitannut, vaikka keskustan kuppilassa lounasta ostaessani kassa oli auliisti valmis antamaan maksetusta rahastani takaisin jääneet kolikot, minua seuraavalle, tuntemattomalla rouvalle. Oli hyvä siinä jakaa ystävällisyyttä eteenpäin.

Kotiin palatessa tuulikin sitten jo takaapäin ja matka sujui jouten. Ja muistinpa siinä, että sen hatunkin saisi pysymään päässään, kun hankkisi sen oikein vanhan hyvän ajan hattuneulan. Niiden avulla ne hienommatkin rouvat selviävät tuulisista paikoista.

Touhutuolit

2010-10-28T14:28:00.002+03:00

Kaikki hyvät tarinat alkavat sanoilla olipa kerran, senhän me kaikki muistamme jo lapsuudesta. Niinpä tämänkin tarinan voisi aloittaa sanoilla, olipa kerran rouva, mutta jatko ei menekään niin kovin kauniin sadun lailla. Mutta aloitetaan nyt kuitenkin, että olipa siis kerran rouva, joka marketin hyllyjen väliin eksyessään hurahti pieniin jakkaroihin. Niin todella pääsi käymään tässä joitakin päiviä sitten. Hetken asiaa siinä hyllyjen välissä pähkäiltyäni ja siippaani konsultoituani, päätimme ostaa nuo jakkarat. Oikean väriset ja ilman istuinpehmusteita. Eikä hintakaan huimannut päätä.

Kotona sitten ruuvaamisessa ja sen sellaisessa vähemmän kätevä emäntä seurasi sivusta, kuinka kätevä isäntä kasasi juuri ostettuja tuoleja. Mutterien laiton kohdalla tapahtui sitten se, mitä ei saisi tapahtua. Tuolin jalka sai ikävän näköisen halkeaman. Liekö ollut oksa tai joku vinossa oleva reikä sen aiheuttanut. Joka tapauksessa seuraavana päivänä oli asiaa taas samaiseen markettiin, kun tuoli piti saada vaihdetuksi. Sitä vaihdettua tuolia sitten kootessa, huomattiin, että yksi tärkeä ruuvikin on hukassa eikä se siis ollut matkassa ollenkaan. Kätevä isäntä löysi siihen kuitenkin korvikkeen. Kun tuoleja sitten aseteltiin saunan pukuhuoneen uusiksi uljaiksi istuimiksi, huomattiin, että tuolit keikkuvat. Eipä siinä sitten muuta kuin kätevälle isännälle jotakin hiekkapaperia käteen, jolla ylimääräisen mitan saa tuolin jalasta hinkattua pois. Ja hyvä oli myös laittaa jalkojen alle pienet tyynyt, jotka vaimensivat kuminaa, joka kuului tuolien lattialla ollessa.

Kun sitten vihdoin päästiin istumiseen asti, huomattiin, että tuolit ovat, miten nyt kauniisti sanoisi, tällaista sirompaa mallia, aikuisille kyllä tehdyt, mutta kovin kapoisille aikuisille, niin että tämäkin emäntä olisi tarvinnut vähän isomman tuolin. Siinä me sitten miehen kanssa naureskelimme, että tuli todella hurahdettua siellä kaupassa, mutta että menköön nyt, kun mokomat jakkarat niin paljon touhua aiheuttivat, ja ovathan ne kuitenkin ihan nätit ja istuuhan niillä nyt joku sitten. Ehkä. Kuvan tuoli on muuten museotavaraa.

Mystiset ja syntiset perunat

2010-10-21T14:29:00.001+03:00

Vaihdevuosikeskustelupalstalla (mikä sanahirviö), joku julisti jutussaan, että pasta, riisi ja peruna ovat pahasta linjojaan vahtiville. No, pastan minäkin ymmärrän, siis sen vaalean sellaisen, että se jää herkästi vyötärölle. Riisiä ovat ainakin kiinalaiset syöneet ties kuinka ja kauan ja olleet normaalipainoisia. Tosin en tiedä, onko se heidän syömänsä riisi sitten ollut sitä tummaa versiota, joka on tietenkin parempi. Mutta peruna. Sehän voi olla myös lihottavaa, jos se on ranskalaisia tai sipsejä, mutta tavallinen peruna ei käsittääkseni lihota kohtuusyönnillä ja ilman järkyttäviä kastike määriä. Mutta tämä tästa ravitsemusopista, jossa minä en siis kylläkään entisen syömishäiriöisen taustallani ole mikään malliesimerkki, mutta sanoinpa nyt kuitenkin.

Yhtenä päivänä tehdessäni töitä haravanvarressa, pääsi koirakin pihalle nautiskelemaan syksyn raikkaasta ulkoilmasta. Kaikki lasten kanssa työskentelevät tietävät, että silloin, kun siellä leikkijän pakeilla alkaa olla yltiöhiljaista, on syytä käydä katsastamassa tilanne, ettei siellä olla pahanteossa sentään ja että kaikki on hyvin. Sama pätee myös koiriin. Niinpä herpaannuin siitä lehtikasan muotoilusta ja ihmettelin koiraa, joka näytti kovasti hyvin viihtyvän, jonkin asian kimpussa pihalla vähän kauempana. No, koiran keinoemona piti tietenkin mennä paikalle katsastamaan tilanne ja siellähän tämä meidän nelijalkainen syödä mussutti jotakin. Ennen kuin tavara ehti mennä koiran kurkusta alas asti, menin hätiin ja huomasin, että koiran suussa oli perunan pala. Selkeästi paloiteltu ja kuoretkin vielä tallella.

Millään en muistanut, että itse olisimme omalla piharetkeilysessiollamme perunoita pitkin maata viljelleet. Ja kun tämä on toistunut joskus aiemminkin, en keksi mitään muuta selitystä, kuin että asialla ovat olleet ahkerat varikset ja harakat, jotka tontillamme päiviään viettävät. Vaan se on edelleen arvoitus ja mysteeri, kenen roskiksesta tai tunkiolta palaset ovat peräisin. Vai ovatko ne peräti jonkun lintulaudalta. Todistettavasti kuitenkin olen nähnyt harakan perunan palaa suussaan kanniskelevan, mutta en syövän.

Nyt olisikin hyvä kuulla jonkun lintuekspertin kanta siihen, ovatko linnut perunan syöjiä vaiko vain jyvälinjalla. Itse nyt kuitenkin ajattelin pitäytyä perunan syönnissä. Syntiset kaloripaukut, sipsit ja ranskalaiset eivät ole tälle emännälle tähänkään mennessä maistuneet, että siinä suhteessa ei hätiä.Mutta niidenkin houkutukseen olen kovan nälän tullen sortunut, jos ei muuta ole kertakaikkiaan saatavilla. Ja jos nyt joku haluaa jättää sitä perunan syöntiä vähemmälle, voi sen sijaan mutustella vaikka nokkosia. Nokkosen kaloriarvo kun on kuulemma sama kuin perunan.

Medikalisoidut lapset

2010-10-15T14:16:00.000+03:00

Myöhään eilen illalla tulin katsoneeksi amerikkalaisen toimittajan luotsaamaa ohjelmaa, jossa puhuttiin lasten lääkityksestä. Dokumentin jälkeen tulin vihaiseksi. Kun kuusivuotiaalle syötettiin pillereitä sen vuoksi, että hän ei jaksanut istua pitkään paikallaan. Kun kymmenvuotias poika oli jo oppinut, että en ole mitään ja kuinka pojan äiti sai hervottoman pultin siitä, että poika ei halunnut joka päivä käydä suihkussa. Kun murrosikäisen tytön äiti kertoi, että tyttären syödessä lääkkeitä, heillä on kivempaa yhdessä. Haastatteluissa selvästi paljastui vanhempien oma mukavuudenhalu ja/tai paikalta poissaolo silloin, kun lapsi olisi aikuista tarvinnut. Kaikkien normaalien tunteiden medikalisointi ja ei voi olla lapselle hyväksi.

Dokumentin toimittaja vietti sitten aikaansa yhden pojan kanssa, ilman vanhempia, mutta myös ilman ongelmia, ilman, että poika ahdistui. Älykäs ja luova lapsi otti johdon käsiinsä seuraavassa haastattelutilanteessa ja nautti tekemisestään silmin nähden. Toimittaja heitteli pojan kanssa lumipalloja pihalla ja poika kukoisti kaikin tavoin. Poika vain ei tuntunut saavan kotonaan oikeanlaista huomiota itselleen ja asioilleen ja mitäs siitä sitten seuraa? Huomiota saa sitten niillä ikävillä asioilla.

Upea oli kuitenkin se toimittaja, joka ilman mitään lastenkasvatukseen liittyvää koulutusta, osasi asettua kymmenenvuotiaan lapsen asemaan ja toimi sen kummempia rautalangasta vääntämättä oikein. Lisää tähänkin maahan sellaisia isiä, jotka uskaltavat oikein heittäytyä olemaan lapsen kanssa

Potilas vai?

2010-10-06T12:32:00.001+03:00

Tämän blogin nimenä voisi kohta olla nukkuva blogi, kun tätä päivitystä ei ole juuri viime aikoina ehtinyt jaksanut harrastella. Sen sijaan nukuttu on , siis ainakin silloin, kun näiltä keski-ikäistymisvaivoiltaan on siihen kyennyt. Tosin täytyy nyt vähän oikoa tuotakin sanaa vaivoja, kun niitä on kuitenkin sen verran vähän, ainakin jos asiaa vertaa niihin kaikkiin naisiin, jotka netissä 50-vuotispäivänsä jälkeen tai jo sitä ennen tuntuvat tekevän suorastaan kuolemaa vaihdevuosissaan tai vähintään ainakin heistä on tulossa raihnaisia vanhuksia.

Minä en nyt heti tässä tunnusta kuuluvani kumpaankaan osastoon. Vaikka viimeksi yhden lääkärisedän luokse mennessä hirmuisessa kiireessä juoksuaskeleiden jäljiltä ei vastaanotolla ollutkaan maailman hehkein yksilö lyijyisine jalkoineen ja tuulessa levinneine kampauksineen. Silti olen lääkärin mukaan terve kuin pukki.

Enemmän potilaaksi itseasiassa tunsin itseni taannoisella kosmetologikäynnillä, jossa jalkoja kutitteli yksi tyttö, toisen hiplatessa kynsinauhoja ja kolmannen tyrkätessä voiteita naama-osastoon. Synttärilahjaksi saadut hoidot kun ajan säästämiseksi tehtiin kaikki yhtä aikaa. Siinä kuunnellessa hoitoa tekevien tyttöjen supatusta ja kikatusta keskenään, sitä oli hyvä muistella sitä jonnekin kauas kadonnutta nuoruutta.

Muutoksia

2010-09-23T22:04:00.002+03:00

Viime ajat olen viettänyt melkoisen tiuhaan vaihdevuosikeskustelujen parissa netissä. Siinä ohessa valmistellut seurakunnallisia juttuja. Joten hengissä täällä ollaan, vaikka blogiin kirjoittamisen tauko onkin ollut todella pitkä.

Tämä blogikin ilmoittelee kaikenlaisista muutoksista, huomaan. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet myös täällä meillä, kun jälkikasvu muutti omilleen opiskelemaan joitakin viikkoja sitten. Mutta niinhän sen pitääkin mennä. Enkä ole edes mitenkään järkysti kyynelehtinyt asian vuoksi. Se on sentään aika hyvin tässä kohden elämää, kun kaikenlaisia tuntemuksia on milloin kropassa, milloin mielessä, näin tässä iässä. Mitenkään ei ole edes juureton olo, joten taidan olla tässä vaihdevuosikategoriassakin se yksi poikkeus säännöistä.

No niin. Ja nyt sitten tämä sivusto pukkaa muutoksia sen verran runsaasti, että en tällä olemisella kykene selvittämään, miten ne kuvat tänne saisi. Vanha systeemi ei pelaa. Opiskelua näköjään koko elämä.

Luojan maisema

2010-08-30T08:04:00.002+03:00

Vihdoinkin valmis!

2010-08-09T08:41:00.002+03:00

Kauniita kuvia ja muuta mukavaa osa 3

2010-07-25T00:57:00.004+03:00

Jumalanpalveluksen jälkeen tapasimme mieheni sukua Tanskasta asti tänään. Iltapäivällä kävimme yhdessä vielä Nuuksiossa. Retki piristi sekä fyysisesti että henkisesti. Ja täytyy sanoa, että Suomi on kaunis maa näin vähemmän aurinkoisenakin päivänä. Ei sitä turhaan joku ole sanonut, että metsä on suomalaisen kirkko.

Maailman pihamaille

2010-07-21T10:47:00.003+03:00

Vieläkö joku muistaa sen Katri-Helenan aikoinaan tunnetuksi tekemän laulun, jossa lauletaan: Sen tuvan muistan vieläkin ja pihanurmikon ja kukkamaan ja lehmihaan ja pientareella mansikat ja pihapuussa suuret omenat... Tuo laulu tuli mieleen, kun katselin tänään tämän kesän kuvasaldoa vanhoista rakennuksista, joita pienillä retkillä miehen kameran linssiin osui.

Itse lähdin maailmalle aikoinaan lähiöstä, kerrostalosta eikä paljoa köyhällä tytöllä laukussaan tavaroita ollut, kun junaan astuttiin. Mutta lähdettyä tuli ja sen jälkeen elämä on kuljettanut mielenkiintoisia reittejä, vaikka ei aina niin helppoja suinkaan.

Maailman pihamaille käy kohta täältä meiltä myös yhden nuoren miehen tie. Vielä on jännitettävää siinä, mihin siellä uudessa kaupungissa sitten päänsä kallistaa. Haikeutta on siis ilmassa.

Vielä kerran

2010-07-16T18:22:00.006+03:00

Tänään tehtiin retki Karkkilan ruukkialueelle. Valimomuseossa tutustuttiin valimotoiminnan vaiheisiin, Högforsin työläismuseon talot tuli katseltua ja ihasteltua, masuunissa kuultiin raakaraudan valmistuksen vaiheista ja galleria Bremerissä hikoiltiin tavaroiden katsomisen lisäksi. Hikinen, mutta mukava retki.

Kauniita maisemia ja muuta mukavaa osa 2

2010-07-13T13:56:00.005+03:00

Kauniista maisemista ollaan päästy nauttimaan vielä tälläkin lomaviikolla. Eilisellä veneilyreissulla oli vaikea aika ajoin uskoa, että ollaan Helsingissä.

Kauniita maisemia, tosin ruuan muodossa, näytti kyllä myös olevan lokkien silmissä, jotka kaartelivat satamassa ja mitään epäröimättä veivät varomattomalta lounaansyöjältä hampurilaisen. Me veneessä olijat saimme myös tehdä lähes kosketusetäisyydelle asti tuttavuutta näiden syötävää etsivien siivekkäiden kanssa, ennen kuin laiva satamasta reissulleen lähti. Kovin ovat röyhkeiksi muuttuneet nuo citylokit.

Tänä aamuna myös omasta keittiöstä löytyi linnunpoikanen, joka oli päässyt sisätiloihin koko yön avoinna olleesta patiolle vievästä ovesta. Sen seurauksena meillä oli ruokapöytä linnun kakassa ja poikasen sulan hahtuvia löytyi pitkin lattioita. Linnun onneksi meillä on talossa koira eikä kissa ja koirakaan ei vaivautunut tällä kertaa vahdin elkeitä linnulle näyttelemään. Sen sijaan tuntui että se ikäänkuin varmuuden vuoksi oli mennyt piiloon lempipiilopaikkaansa sängyn alle. Taisi olla sirkuttavan eläintoverin näkeminen sille jotensakin outo juttu. Lintu selvisi onneksi seikkailustaan ihmisten maailmassa suuremmitta kolhuitta ja nousi lopulta pation pöydältä omille siivilleen ja lähimpään puuhun sirkuttamaan.

Kauniita maisemia ja muuta mukavaa osa 1

2010-07-05T19:09:00.015+03:00

Pari lomapäivää on tässä vietetty ja katseltu Suomen niemeä taas uudelta kantilta. Matkalla Raaseporin linnan raunioille bongattiin Fagervikin kylä, jonka olemassaolosta ei ollut entuudestaan mitään tietoa. Paikka oli kuitenkin uskomattoman kaunis ja siellä aika tuntui pysähtyvän. Raaseporin linnan raunioille saimme oppaaksi todella mukavan kaverin, joka sillä kertaa palveli vain meitä kahta. Oli oikein luksuskäynti se. Ja nähtiinpä vielä vanhan ajan elämisen mallia maalaistalossa lehmihakoineen.

Tuuletuksen tarvetta

2010-06-29T13:10:00.003+03:00

Paikallisen marketin hampurilaispaikan pöytään asteli keski-ikäinen mies. Pitkä poninhäntä ja parta jo harmaantuneet. Nahkatakin etumukseen oli taiteiltu tyylitellyt ristit. Takin selässä jonkun jengin logo ja teksti. Mies söi hampurilaistaan aurinkolasit silmillä yksin.

Tarkkailin häntä oman teekuppini takaa ja ajattelin. Nopeasti mielsin hänet kaikkea hyvää vastaan pullikoivaksi, epäsosiaaliseksi ja syrjäytyneeksi. Häneksi, joka on jäänyt kiinni nuoruuden ihanteisiin. Häneksi, jonka pöytään kukaan ei uskalla istua.

Kun aikanaan itse tulin uskoon kotiini tuli eräs ystävä, joka yritti saada päätäni kääntymään uskon tieltä takaisin normaali ihmisten pariin. Silloin ihmettelin hänen rajoittuneisuuttaan uuden asian edessä.

Enää en ihmettele. Tuuletuksen tarvetta on tämän keski-ikäisen omassakin elämässä sekä ulkoisesti, että sisäisesti ja erityisesti kristittynä, uusien asioiden edessä kun ollaan.

Häähumun mainingeissa

2010-06-16T14:25:00.006+03:00

Hiukan tässä on kyllä tarttunut tännekin tuo naapurimaan häähumu, jota siellä nyt on jo pidetty kiitettävästi yllä. Ja mukaviahan häät aina ovat. Tänään Ruotsissa juhlitaan tämän laivan, Götheborgin kannella tai kajuutassa, miten vain. Ihan juhlavaa ja glamourista oli laivan näkeminen itsellekin, kun se vuoden 2008 kesällä saapui ylväästi Helsingin satamaan.

Sortumia

2010-06-02T09:37:00.003+03:00

Istuessani taannoin Helsingissä Temppeliaukion kirkossa, huomioni kiinnittyi katon rajassa olevien ikkunoiden taakse, joista yksi oli erilainen. Menneen talven lumiko sen lienee sortanut vai mikä. Ikkunan takana kävi muutenkin mielenkiintoinen vilske. Kallioon rakennetun rakennuksen kivisillä reunamilla, ikkunoiden toisella puolen, linnut tekivät pesiään ja taitavasti hyödynsivät kallioon syntyneitä koloja pesäpaikoikseen. Konsertin aikana mieli ehti käydä myös niinkin proosallisessa asiassa, kuin että kukahan siellä pesee ne ikkunat kaikilta lintujen jättämiltä jätöksiltä.

Sortumisia tullut tehtyä tässä taas muutenkin; suussa sulavaan korvapuustiin aamuteellä miehen kanssa ja eilisen market käynnin viimeisillä aukiolominuuteilla paitajakkuun, jolle kaapistani ei löydy kuin yhdet housut pariksi. Ja kun piti etsiä sitä, joka sopisi yhden ja toisenkin housun pariksi.

No niin. Jo etukäteen tiedän, että sortumisia tulee enemmänkin tuolle herkkuosastolle, kunhan viikonlopun tuleva juhlaputki tässä pääsee käyntiin. Nyt juuri istun tässä koneella ja vaikka kuinka olen eläinrakas, ei hyttysten ininää ja ympärillä pörräämistä voi ajatella kirjoittamisen seuralaisena, joten on sorruttava käyttelemään tuota kärpäslätkää.

Naapurielämää

2010-05-28T12:08:00.003+03:00

Aamullisena hetkenä tänään unohduin (siis todella unohduin, kun piti ihan muuta tekemäni), television aamuasarjan ääreen, joka tällä kertaa näyttää tulevan jostakin Espanjan suunnalta. Täytyy sanoa, että eteläeurooppalaisella tempperamentilla osataan tämäkin homma.

Tarinassa kerrostalossa asustelevat kolme keski-ikäistä rouvashenkilöä keskittyivät enimmäkseen kyttäilemään yläkerrassa asustelevia hehkeimmässä iässä olevia kanssasisariaan, jotka rouvien mielestä viettivät perin huonoa elämää. Tyttöjen asuntoon näki seinänaapurin huoneistosta ja sinne järjestettiiin sitten delegaatio. Hiukan luvattomilla teillä kun oltiin, alakertaan jäi yksi mammeli kännykän kanssa vahtiin, jos vaikka asunnon oikea omistaja tulee sillä välin kotiin. Kun hätätilanne sitten tuli, mammeli ei enää muistanut mitä napukoita kännykästä piti hälytystä varten painaa ja missä järjestyksessä ja lopulta kännykkä pyyteli pin-koodia. Mammeli kun ei näistä nykyajan vempaimista ollut tietoinen, hän puhui kännykkään: pin, pin... ja huonostihan siinä sitten kävi, kun asunnon omistaja ehti omaan asuntoonsa sisään.

Olin todella revetä nauruun. Tämän sarjan rinnalla kyllä kalpenevat nämä suomalaiset Kotikadut ja muut, ei voi mitään. Harvoin olen nähnyt näin hauskaa ohjelmaa tehtynä tuiki tavallisesta aiheesta.

Eilen vietettiin muuten naapuri päivää. Heihin tutustumisessa voisi olla itselläkin parantamisen varaa.

Lapsuudessa meillä oli yläkerrassa naapuri, joka teki tyttärestään poikia pelkäävän hysteerikon ja taisipa samainen naapuri intoutua soittelemaan viranomaisillekin, kun jokin asia ei meillä hänen olemistaan samassa talossa miellyttänyt. Näin meillä Suomessa siis.

Ja nyt kun maailma on näiden teknisten vehkeiden ja apuvälineiden ansiosta supistunut entisestään, voi kohta käydä kylässä vaikka toisella puolella maapalloa jonkun ventovieraan huushollissa ja kommentoida näkemäänsä. Blogit, jossa kirjoittajasta on paljon kuvia, ovat kuulemma nyt kovasti muodissa.

No onkos tullut kesä?

2010-05-12T12:19:00.002+03:00

Jo moneen kertaan ja kyllästymiseen asti talven mittaan käytetyissä vaatteissa tulee hiki, kun jostakin yllättäen ilmestynyt aurinko porottaa pihalla selkään. Vanha koiranikin nuortuu ja haistelee jokaikisen vastaantulevan kiven ja kannon. Joten kyllä se vaan nyt on uskottava. Kesä on tullut vihdoinkin!

Selkä- ja muita kiusoja

2010-05-06T10:20:00.007+03:00

Aamulla heräsin selkälihas jumissa ja jumissa se on edelleen. Jonkunlaista noidannuolta tai kivistystä, erityisesti sieluun aiheuttivat myös muutamat blogit, joita erehdyin tässä tutkailemaan. Useamman bloggaajan maailma näyttää villan valkoiselta Gloria-lehden sivulta, kodilta, joissa juurileivotut pikkuleivät ja piirakat tuoksuvat, joissa tavarat ovat säntillisesti sävysävyyn koko ajan oikeilla paikoillaan, joissa kaikesta huolimatta temmeltää yksi tai kaksi konttausikäistä ja joissa äidin tie käy kuntosalilta kaupan salaattihyllylle. Niinpä niin ja oi sitä nuoruutta.

Tänään kiusaa tekevän selän ja muiden keski-ikäisyyteen liittyvien juttujen kanssa täytyy onnitella itseään siitä, että on saanut sen lapsensa isoksi ja talokin on ihan sopivasti tämän perheen kokoinen. Vaikka ei siis mitenkään näytä siltä sisustuslehdissä huseeraavan stailaajan unelmalta. Eilen kuitenkin ryhdistäydyin tässä talossani sen verran, että otin taas muutaman jumppa-askeleen oikein painojen kera. Ehkä niillä hyvä tulee, kun hitaasti kiiruhtaa.

Eilen eksyin myös kirjoittajien nettisivuille. Sieltä jäi matkaan joku hyvä neuvo ja toinenkin. Aika on mennyt eteenpäin myös siinä suhteessa, kun pöytyälaatikkokirjailijatkin ovat nykyään netissä. Siinä tutkailussa innostuu aina itsekin, kunhan siis ensin tunnollisena äitinä käsi käy jääkaapin ovenkahvaan ja hellannappiin ja loihtii tälle pienelle perheelle jotakin keiton näköistä syötävää.

Maanantaimietteitä

2010-05-03T12:15:00.003+03:00

Öljyvuodosta johtuvan katastrofin ja talouskriisi uutisten keskellä löytyi raamatusta hyvä sana tälle päivälle. Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. (Jes.33:6)

Päivä naisen elämästä

2010-04-27T12:09:00.003+03:00

Aamulla nainen pudottaa luomivärin siveltimen, hiusharjan ja osan puuteristaan lavuaariin. Naisen vatsaa kivistää ja hän kuvittelee omaavansa jo kipujakin, jotka johtuvat sairaudesta, jota ei ole vielä edes todettu. Saavuttuaan lääkärikeskukseen nainen eksyy talon käytävillä ja unohtaa antaa tärkeän lapun vastaanottovirkailijalle. Nainen istuutuu odottamaan. Hänen matkassaan kulkeva miehensä toteaa olevansa penkkirivistön ainoa mies. Odotustilassa nainen katsahtaa kanssasisariinsa. He ovat piiloutuneet lehtien taakse. Lehdistä voi lukea, että tuhka-kaaos helpottaa ja että Ruotsin prinsessa on eronnut poikaystävästään.

Nainen pääsee tutkimukseen myöhässä. Sisällä tutkimushuoneessa on hämärää. Lääkäri tutkii ja nainen aprikoi, kuinka paljon hänessä sairautta onkaan. Nainen yrittää keventää tunnelmaa sanomalla jotakin hauskaa. Hänen äänensä kuulostaa vieraalta. Naisen mielestä hälyyttävän pitkän ajan jälkeen hän kuulee diagnoosin ja saa vielä mukaansa lääkärin vakuuttelut, kuinka ei ole mitään aihetta huoleen. Hän ei olekaan sairas. Poistuessaan huoneesta nainen on ilosta sekaisin ja hän unohtaa kenkänsä tutkimushuoneeseen.

Lääkärikeskuksen ulkopuolella nainen huomaa, kuinka ulkona aurinko paistaa. Nainen päättää elää terveellisemmin tästä eteenpäin. Kotimatkalla nainen löytää itsensä viehättävästä ympäristöstä ja valmiista ruokapöydästä. Hän ei kykene vastustamaan jälkiruoaksi tarjolla olevia köyhiä ritareita. Nainen syö ja mieskin syö, yhtä onnellisena kuin nainen.

Kirjailijoita oi!

2010-04-16T11:53:00.002+03:00

Siitä sitten riittääkin nyt taivasteltavaa, kun norjalainen kirjailija, Hamsun meni ja otti ja ihastui natsisaksan ajatuksiin jo nuorena miehenä. Vuosien saatossa juttu kulminoitui ensin kirjallisista ansioista saamansa Nobel - palkinnon lahjoittamiseen jollekin Hitleriä alemmalle , mutta kuitenkin tärkeälle komentajalle ja lopulta itsensä Hitlerin tapaamiseen, josta istunnosta sitten arvon kirjailija kuitenkin lähes heitettiin ulos. Hitler kun ei vuonna 1943 jaksanut enää keskittyä raivokohtauksiltaan kirjailijan mielipiteisiin. Sokeus natsisaksan todellisuudelle ohjasi kirjailijan elämää loppuun asti. Hän kuoli maanpetturin maineen saaneena köyhänä miehenä.

Näin tiesi kertoa eilinen myöhään illalla tullut tv- dokumentti. Samassa yhteydessä joku elämänkerturi tiesi kertoa julmia tekoja tehneen Stalininkin kirjoittaneen kaikessa hiljaisuudessa oikein yltiökauniita ja romanttisia runoja. Niin löytyy meistä kaikista se hyvä ja paha.

Jäinpä miettimään sitä, mikä ohjaa omaa elämääni ja kenen joukossa okein tiukan paikan tullen seison. On niin helppoa sanoa olevansa kristitty...

Linnoja ja hmm...

2010-04-02T09:06:00.002+03:00

Nyt olisi mahdollisuus vuokrata huone suoraan Tukholman keskustasta, ökyhinnoilla tosin. Yksityiset ihmiset nimittäin vuokraavat siellä huoneitaan niitä matti myöhäisiä varten, jotka eivät ehtineet varata huonetta siitä oikeasta hotellista halutessaan tulla katsomaan naapurimaan kesällä avioituvaa kruununprinsessaa.

Täällä omassa, sanotaanko nyt asumuksessa, uuteen eloon näkemisen suhteen päässeet silmäni, havaitsevat työhuoneen nurkassa hämähäkin taiteileman verkoston, kun vähemmän kätevä emäntä on näköjään unohtanut siivota sen nurkan. Patiokin on meillä näin kevättalvella jo ahkerassa käytössä, kun päivänä muutamana olen bongannut sieltä oravan, joka ketterästi seinän uutukaista rappausmateriaalia hyväkseen käyttäen juoksee ylös katon rajaan ja katoaa vintin puolelle vällyihin. Olisihan se kyllä aika metkaa päästä vielä näkemään sekin, kun sieltä vällyistä sitten vilistäisi se pesästään lähtevä poikuekin äitinsä vanavedessä maailmalle kesän tullen. Minä tosin mitään tiedä oravien lisääntymis- enkä lastenhoitopolitiikastakaan. Pikkuoravista tulee lähinnä mieleen ne hauskat kaverit, jotka lauloivat siinä yhdessä joulun ajan laulussa tai ne veijarit Aku Ankan lehdillä. Niiden näkeminen silti olisi ihan tapaus. Niin ja sitten meillä on vielä tämä koiravanhus, joka jättää märän puumerkkinsä lattialle tai jonnekin, aiheuttaen sen, että näiden tuoksujen keskelle ei kehtaa ketään vierasta pyytää edes hetkeksi oleilemaan. Että siis eläintarhaa täällä riittää.

Niistä hämähäkeistä kerran luin, että ihminen ei ole vielä kyennyt valmistamaan hämähäkin seitin veroista kudosta. Paljon täällä osaamme, mutta emme moista asiaa. Tänään täytyisi nyt kuitenkin yrittää olla se kätevä emäntä ja siivota myös sitä unohduksiin jäänyttä nurkkaa. Että kerran muistuttaisi tämäkin asumus taas linn.. eikun siis oikeaa kotia. Ja kun en saanut kutsua kuninkaan linnan juhliin naapurimaahan enkä pääse sinne edes kärpäseksi kattoon, täytyy katsoa ne tulevat häät sitten täältä netin puolelta ja televisiosta. Tosiasiassa täällä ne näkeekin paremmin kuin siellä paikan päällä.

Hienosäätöä 2

2010-03-22T15:52:00.002+02:00

Enpä tiedä onko vika katsojassa vai noissa uutukaisissa rilleissäni, kun jotenkin tuntuu, että sitten kuitenkaan yrityksistä huolimatta ne eivät suostu toimimaan kovin hyvin tämän tietokoneen näytön kanssa. En vain näe tietyllä kohtaa ne päässä, joten edelleen täytyy tällä koneella istuessa tiirailla asioita ilman niitä. Vai pitäisikö säätää vanhan tuolin asentoa tai peräti paikkaa tässä. No, ehkä sekin olisi hyvä kokeilla. Tai siis ne.

Viimeksi laulaessani asiakkaille taannoisella hartaus- ja jumalanpalvelus vierailulla tähän lähelle kuntoutumiskeskukseen, otimme tekemiset myös uudella videolaitteella talteen. Pitihän sitä miehen heti päästä uutta leluaan kokeilemaan käytännössä. Samalla siinä kuitenkin tällä esiintyjällä menivät vähän pasmat sekaisin. Ei nyt mitenkään vakavasti, mutta kuitenkin. Oman esityksen katselu jälkeenpäin on kyllä kivuliasta puuhaa, voin vakuuttaa. Kivulias oli kyllä itse tapahtumassa mukana olokin. Tuli laulettuakin komeasti nuotin vierestä vielä vähän flunssan jäljiltä.

Mutta nyt on sitten hyvä sen äänitteen avulla tehdä joitakin tarvittavia hienosäätöjä omaan tekemiseen. Ja nettikin on levällään sellaista tietoa äänensä kanssa painiskeleville, että ei tule lukemisestakaan ihan heti puutetta. Oppia ikä kaikki.

Hienosäätöä

2010-03-15T11:38:00.003+02:00

Kun raju flunssa on vienyt tässä viime viikkoina osan äänestä, aloin tänään aamulla aprikoida onko se vienyt myös osan kuulosta. Niin harakoille meni kännykkään lähetetty viesti.

Noin muuten pikkuhiljaa tässä aletaan olla taas ihmisiä. Yhden esiintymisen jouduin peruuttamaan äänen katoamisen vuoksi. Se taas johti siihen, että täytyy oikein mietiskellä miten äänensä kanssa tässä tämän jälkeen elelee. Ääni kun ei ole enää nuoren tytön. Hienosäätöä siis tarvitsee tehdä ja kiinnittää huomiota kaikenlaisiin pikkudetaljeihin äänen suhteen, joita ei ole aiemmin eikä varsinkaan nuorempana tullut miettineeksi.

Hienosäätöä on nyt hankittu uusille silmälaseillekin. Nyt näkee taas eteensä eivätkä ne putoa nenältä. Ja nyt minulla on sitten ne aurinkolasitkin oikein vahvuuksilla. Ikääntyminen näkyy muuten kyllä tässäkin, kun sitä kokee tarvitsevansa kaikenlaista pientä lisää arkeansa helpottamaan.

Helpotti kyllä tätä keski-ikäisen angstailua sekin lausahdus, joka löytyy raamatusta. Sieltä Psalmi 89 ja jae 22: Minun voimani vahvistaa häntä ja käteni on hänen tukenaan. Näin meille lupaa Jumala.

Voiko tuota kauniimmin sanoa.

Moonwalking

2010-03-01T13:36:00.004+02:00

Yhdessä dokumentin pätkässä ihailtiin jo edesmenneen Michael Jacksonin kuuluisaksi tekemää tanssityyliä ja heti kohta perään kuvassa vilahti myös tuon moonwalk- nimisen tanssin alkuperäinen kehittäjä. Tiedätte tuon tanssin, jossa tanssija näyttää ikäänkuin liukuvan lattian päällä.

No niin, vähän samanlainen olo on ollut tässä itsellä, tosin ihan muista kuin tanssillisista syistä. Viime yönä kuitenkin flunssa-aallon jyllätessä sisuskaluissa, oli olo kuin väärällä planeetalla olisi kulkenut. Nukkuminen jäi sikseen, kun tukkeutuva nenäosasto ei suostunut yrityksistä huolimatta tyhjentymään. Tukehtumisen estämiseksi yritin nukkumista suu auki horottaen ja siinä samalla kaikella köhimisellä ja vaeltelullani onnistuin häiritsemään myös miehen yöunta. Ja se on ihan sentään tapaus, kun hän on sitä lajia, joka ei kovin pienistä todellakaan heräile. Samassa vauhdissa taisin sekoittaa myös koiran aivoitukset, joka reagoi emäntänsä jokaiseen sängystä nousuun kuvitellen, että nyt sekin pääsee taas ulos omalle yövaellukselleen. Mutta kai tämäkin tauti on vaan tässä kestettävä.

Viime viikolla kävin ostamassa uudet silmälasit. Kunhan ne nyt lopulta kauppaan tulevat linsseineen kaikkineen, on sitten mukavaa, kun näkee taas eteensäkin , mihin oikein astuu.

Kuun kamaralle lähtijöitä kuulutetaan nyt oikein mainoskampanjalla mukaan touhuun, huomasin tuossa. Mahtavan maailmankaikkeuden tutkimiseen on kristittynä ja raamatun mukaankin ihan hyvät mahdollisuudet sitten, kun Jumalan suuret lupaukset lopulta toteutuvat. Taidan tyytyä itse odottelemaan sinne.

Lennokasta menoa

2010-02-24T12:24:00.003+02:00

Kun tehtävänä oleva puhe tässä jotenkin seisoo paikallaan, voisin vaikka kirjoittaa siitä, että nykyään meillä yöt sujuvat ihan lennokkaasti. Aamuyön tunteina jompikumpi meistä aikuisista herää siihen, että koira kulkee levottomasti makuuhuoneen ja eteisen väliä ja vikisee. Se tarkoittaa sitä, että ulos on päästävä. Viime yönä jossakin oman hikiaallon ja miehen puolelta kuuluvan kuorsauksen välimaastossa havahduin lomalla olevan nuoren miehen vatsatautikohtaukseen ja aamulla koirallakin oli samoja vaivoja. Itselläni korvaa kolottaa ja kurkkua särkee, joten täällä ollaan nyt oikein talvilomafiiliksissä.

Miten sitä sitten erehtyykään toisinaan joskus ajattelemaan, että nämä maalliset murheet ovat kovin hyvällä mallilla ja hoidolla tuolla hienompien ihmisten sarjassa. Ehkä jossain määrin ovatkin. Vaan silti oli aika metkaa lukea kunkusta, jonka käväiseminen apteekissa herätti kanssaihmisissä suurta ihmettelyä. Lääkettä se tarvitsee se kunkunkin koira.

Kävinpä eilen myös naapurimaan kuninkaallisten äänenkannattajana toimivan lehden bloginkirjoittajien nettisivuilla. Siellä esiteltiin yhden hienon linnan remonttia, johon yksi kappale kruununprinssipareja tulevaisuudessa muuttaa. Jo pitkään naimisissa ollut pari on antanut itsestään ulospäin reippaan, mutta myös kauneuden päälle ymmärtävän kuvan. Vaan toista oli se linna nyt. Tummanpuhuvia tapetteja ja yltiöräikeitä kattokuvioita katsellessa tuli lähinnä mieleen ne graffitit, joita näkee tämänkin maan porttikongeihin tehtaillun. Tai se paperin reuna, joka tulee seurakuntakokouksessa ohimennen omasta kynästä täyteen viivoja, kolmioita ja jonkinlaisia kukan kuvia. Ehkä olisikin pitänyt lukea mainosgraafikoksi.

Uusia näkymiä

2010-02-22T14:55:00.004+02:00

Vaikka pakkanen täälläkin vielä paukkuu ties monennettako viikkoa, alkaa mieleen jo pulpahdella se sellainen asia kuin kevät. Ja naisen elämässähän se tarkoittaa sitä, että vaatekaapin talviset vetimet alkavat vaikuttaa kaikki niin sataan kertaan käytetyiltä ja oma olemuskin kaipaisi jotakin uudistusta.

Mutta ei hätiä mitiä. Parturista saa uutta väriä harmaan kuontalon peitoksi ja optikolla herkistyttiin mittaamaan oikein silmänpaineet ja kaikki. Pienoisen odottelun jälkeen voi sitten taas katsella kauniita ja uusia näkymiä, kun näkee vihdoinkin tarkemmin.

Taannoisella seurakuntavierailulla ajattelin lukea kuulijoille kauniin rukouksen. Rukous kuitenkin keskeytyi ja hetken ehdin ajatella, että viimeinen sivu puheestani on tykkänään teille tietymättömille kadonnut. En tiedä tekivätkö silmät tepposen vai käsikö kävi niin nopeaan, mutta viimeinen sivu oli kuin olikin nipun alimmaisena, mutta siis kuitenkin väärässä paikassa. Jatkamaan joka tapauksessa puheen kanssa päästiin ja vietyä loppuun asti.

En tiedä olenko täällä jo tämän kertonut, mutta ehkei haittaa, kertaushan se on opintojen äiti. Luin joskus Ben Furmanin kirjasta nuoresta luennoitsijasta, joka meni puhetta pitämään. Ensi töikseen luennoitsija levitteli paperinsa lattialle ja aikaa tietenkin kului niiden järjestykseen saamiseen. Tuo urakointi johti sitten siihen, että puvussa ollut rintakoru takertui puvun helmaan ja sitä irroiteltiin jokin tovi. Puhujapöntössä luennoitsija sitten huomasi puvun olkatoppauksen irronneen ja hän joutui nykimäään sitä takaisin paikoilleen loppupuheen ajan. Vastoinkäymisistä huolimatta nuori luennoitsija selvisi urakastaan. Ja onpa käynyt niinkin, että tämän maan entinen naispuolustusministeri huomasi juuri puhujapönttöön mennessään, että tulikin väärä puhe mukaan.

Itse olen saanut laulaessani kärpäsen suuhun, säestäjltä on nuotit lentäneet taivaan tuuliin ja kerran on koettu myös sähkökatko.

Ja tässä taas asiasta neljänteentoista, mutta uusi meikkivoide, se on nyt kokeiltu ja oikein hyväksi havaittu. Anti age juttuja niiden tälle rouvalle olla pitää. Ja jotenkin heti kuvittelen, että naama näyttää paaaaallljoooon paremmalta. Ai niin ja mies tässä toi, tosin vaimonsa pyynnöstä kaupasta limenvihreän jumppakuminauhan. Sillä kun pistää venytellen, niin eiköhän sitä jotakin senttejä jostakin lähde. Tosin tämän päiväinen plazan uutinen yhden muotigurun uusista väittämistä heitti kaikki vanhat uskomukset kilojen kertymisestä ja niistä eroon pääsemisestä romukoppaan. Mutta ajattelin nyt kuitenkin yrittää tuolla kuminauhalla. Onpahan sitten jotakin ainakin tämän kroppansakin eteen tehnyt.

Koiran elämää ja vähän emännänkin

2010-02-09T13:47:00.003+02:00

Otsikko tänään on ehkä hiukan harhaanjohtava. Siinä oikeastaan pitäisi lukea, että koirien elämää, mutta menköön nyt. Joka tapauksessa tänään pihan puolella törmäsin noutajan pentuun, joka jo kaukana tien päässä teki isännälleen tiettäväksi, että tämän rouvan rapsuteltavaksi pitää päästä. Ja oikeassahan oli tuo suloinen veijari. Vielä on sillä asioita hakusessa, mutta eläinystävällisen ihmisen se kyllä tunnisti. Siinä meni meillä rattoisasti hetki ja toinenkin karvaisen kaverin tutkiessa naamaa ja kaikkia niitä hajuja, jotka uudesta tuttavuudesta löytyvät.

Meidän oma nelijalkainen alkaa kaikkien kommervenkkiensä kanssa muistuttaa todellakin vanhaa papparaista. Välillä ollaan niin nuorekasta ja kirmaillaan pitkin poikin, välillä lyödään jarrut päälle jo heti piha-aidan jälkeen. Silti vanha kaveri tuntuu ymmärtävän puolesta sanasta, mitä tarkoitan.

Koiran ikääntymisestä johtuen omakin päivärytmi on jotenkin seonnut ja omalle kävelylenkille on saatava mies tai joku muu. Hauskempaahan se niin, kuin ihan yksin, vaikka sitäkin kai täytyy ruveta tekemään. Emännällä kilot nimittäin karttuvat ja vaaka näytti viimeksi pöyristyttäviä lukemia. Siispä syvään nyyyhkien täytyy vaihtaa ne himoitsemani suklaat vaikka mandariineihin.

Kylmänä talvipäivänä

2010-01-26T14:02:00.008+02:00

Sinun armosi ulottuu yli taivaitten, sinun uskollisuutesi ylös pilviin. (Psalmi 108:5)

Liikennemerkki

2010-01-25T14:13:00.004+02:00

Viime aikoina olen kummastellut sitä, kuinka aika tuntuu menevän yhä nopeampaa tahtia. Sekin kai kuuluu kuitenkin tähän ikääntymisen kokemukseen. Yhtä hyvin kuin sekin, että harmittelee sitä, kuinka rakkaan raamatun teksti näyttää kirjoitetun aina vain pienemmällä präntillä. Teillä vastaan tulevat liikennemerkitkin, olen luovuttanut pääpiirteittäin niiden katsottavaksi, jotka meillä sillä tiellä pyörien päällä ajavat. Täytyy kyllä muutenkin tunnustaa, että perin vähän olen toisten kaarailuun puuttunut; ei ole minussa siinä siis sitä Hyjasintin vikaa, siinä pelkääjän paikalla.

Vaan ihan liikennemerkkinä olin eilen hienossa yhteiskristillisessä tilaisuudessa. Kun tätä nykyä siis hikeä pukkaa ilmoille tilaisuudessa kuin tilaisuudessa ja ihan ilman mitään jumppasuorituksia, on se vielä isompi harmin aihe, että penkissä yllättäen huomaa kuinka naama alkaa punottaa hiusmartoa myöten. Siinä se edustavuus on äkkiä tipotiessään ja sitä miettii miten hullunkuriselta sitä mahtaa näyttääkään, kun pakkaspäivän iltana, paksuihin talvivaatteisiinsa tälläytyneiden ihmisten keskellä helotan kuin punainen liikennevalo.

Mutta fyysisestä olotilasta huolimatta, oli hieno ilta. Jeesus tuli koroitetuksi eikä oman seurakunnan osuudestakaan illassa ole kuin hyvää sanottavaa. Itselleni oli mukavaa sekin, kun sain istua vaihteeksi kuulijan paikalla. Ei tarvitse ihan aina hikoilla siellä edessä.

Ihastusta ja vihastusta 2

2010-01-18T10:34:00.002+02:00

Kun taannoin meillä remontoitiin saunan pukuhuonetta, näin jo silloin sieluni silmillä tilan kauniissa pöytätasossaan ja värikkäissä kaakeleissaan. Vaan tässä oikeassa elämässä pöytätason kohdalla on vielä aukko eikä kaakeleitakaan ole näkynyt. Se taas aiheuttaa sen, että mitään sisustuksellisia juttujakaan ei tilaan vielä kannata hankkia. On hiukan vaikeaa tajuta, miten eri liikkeiden tavarantoimituspolitiikka voi olla näin hidasta. Vai ovatko tilaamamme jutut päätyneet ihan väärään taloon, mene ja tiedä. Vihastumisen aste ei nyt vielä ole kuitenkaan mitenkään hirmuisella tasolla, että ehkä tässä hetken malttaapi vielä odotella.

Vaan ymmärrän hyvin sen vihastumisen asteen, joka siellä Haitissa on niillä tuhansilla, jotka ovat kaiken menettäneet. Itse en juuri muuta voi, kuin rukoilla siellä olevien ihmisten puolesta, kun ei tässä nyt ihan Haitiin asti niiin vaan kykene lähtemään. Sitä maata kohdanneen katastrofin mittakaavaa ajatellen, kaakeleiden puuttuminen omalta seinältä onkin ihan pikku juttu. Tässä suhteellisuudentajua haeskelen.

Ihastusta sen sijaan tuotti viimeiseen omaan saarnaan löytynyt aihe ja uskonpuhdistajien jalo kilpailu puhtaan evankeliumin puolesta. Suo minun panna toivoni Sinuun, anna kaipuu iankaikkiseen elämään, sanoo Mikael Agricola rukouksessaan Jumalalle.

Jumalassa on meidän toivomme silloin, kun mannerlaatat järkkyvät ja silloinkin, kun omassa arjessa takkuilee.

Siunausta sylikaupalla

2010-01-11T10:33:00.003+02:00

Lähiaikouina on Jumalan lähettämiä siunauksia omaan elämään tullut oikein sylikaupalla. Taannoisella seurakuntavierailulla Helsingissä positiivinen palaute ilahdutti kovasti mieltä. Viikkoa aiemmin puheen jälkeen kohtaamani ystävä ja hänen elämäntilanteensa laittoi miettimään omankin elämän kuvioita ja toteamaan, kuinka hyvin moni asia onkaan. Yhteisessä keskustelussa sain yhtä paljon itsekin. Ja elämänsä Jumalalle antaneen nuoren ratkaisu, antoi meille aikuisillekin mahdollisuuden kiittää Jumalaa ja hakea rukouselämäämme uutta puhtia.

Siis oikein siunauksellinen vuoden alku.

Ihastusta ja inhotusta

2010-01-05T13:41:00.003+02:00

Kun aamusella eksyin katselemaan jotakin You Tuben tarjoilemaa videota tulevan kesän muodista, sitä heti laiheliini tyttöjen astuttua catwalkille, alkoi pohtia, miten sitä keski-ikäinen nainen kulkisi tuossa ja tuossa vaatevirityksessä. Niin roikkuivat kauniit mekot kovin hennoilla olkapäillä ja hulmahteli kapean kapea uuma.

Kun sitä sitten katsahtelee omaan peiliin ja vaatekaappiinsa, sitä saa järkytyskohtauksen, kun lempitalvitakissa kummasti on alkanut alimmainen nappi kiristää ja kapean hameen vyötärönauha yrittää laajeta väkisin leveyssuuntaansa. Täytyy kyllä nyt myöntää, että joulunaikaiset kermalla silatut kastikkeet varmastikin vaikuttavat tähän inhotustilanteeseen.

Ja kun tänään aamusella piti lähteä miehen kanssa tarkastelemaan saunan pukuhuoneen seinään etsinnässä olevia kaakeleita ja mies siinä samalla vilkaisi yhden ruokapaikan ilmanvaihtoa, ei siellä tarjotuista herkuista voinut kieltäytyä. Joten nyt on sitten kieltäydyttävä niistä täällä kotipäässä. Sentään olen pinkkejä painojani yrittänyt nostella televisiota katsellessa. Niiden vaikutusta voi kyllä olla myöskin se äkkinäinen hartialinjan kasvu, joka minulle on ihan uusi tuttavuuus, olkatoppauksien kanssa iänkaiken tässä jo eläneelle.

Mutta aamuinen kaakelireissu. En varmasti ole koskaan ollut (siis lue niinä muutamana kertana, kun nyt ylipäätään remonttioloissa on päässyt jotakin hankintaa pähkäilemään) niin nopea kaakeleiden valitsija kuin tänään. Ihastusta erityisesti tuotti se, että mies oli lyönyt viisaan päänsä yhteen myymälän vastaavan tyypin kanssa ja lopputuloksena oli vaimolle hiukan totuttua räväkämpi, mutta kuitenkin hyvin sopiva ehdotus. Joten kyllä tässä nyt kelpaa vaikka niitä painojakin nostella siinä uudessa tilassa.

Elämänmakuinen vuosi

2010-01-04T21:34:00.006+02:00

Vuoteen 2009 mahtui paljon. Oli haastavia ja mielenkiintoisia tehtäviä seurakunnan puitteissa ja upeita rukousvastauksia. Perhepiirissä pojan lakkiaiset ja armeijaan lähtö. Ja ikääntyvä koirakin on vaatinut osansa. Siis oikein elämänmakuinen vuosi.

Tammikuu

Sykkivän Sydämen jumalanpalvelus lähetettiin Ylen 1 kanavalta 11.1. Minulla oli siinä tilaisuudessa yksi soolo. 17.7. Saarna, raamattutunti ja laulu Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa Nummelassa. 25.1. lauluesiintyminen Vihdissä yhteiskristillisessä illassa.

Helmikuu

7.2. Käynti Ev.lut.kirkon järjestämässä Yhteisvastuu-tapahtumassa Nummelan lentokentällä. 12.2. Jonin penkinpainajaiset. 26.2. Saarna ja raamattutunti Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa Nummelassa.

Maaliskuu

7.3. Avioliittoiltapäivä Helsingissä. 13.3. Taidenäyttely Galleria Golden Pointissa Nummelassa. 14.3. Seurakuntavierailu Hyvinkäälle.

Huhtikuu

4.4. Saarna ja raamattutunti Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa Nummelassa. 10.4. yhteiskristillinen Ristinjuhla Lohjan Rukoushuoneella. 18.4. Musikaalin Vereen kirjoitettu juonto Nummelan Ev.lut.kirkossa.

Toukokuu

2.5. Seurakuntavierailu Lohjan Rukoushuoneelle. 9.5. Äitienpäivälaulut Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa Nummelassa. 30.5. Vihdin lukion kevätjuhla ja Jonin lakkiaiset.

Kesäkuu

4.6. Haastattelu Talomestari-lehteen. 6.6. Oma syntymäpäivä. 6.6. Äänentoiston hoito Hopeaniemessä Tehillasin konsertissa. 13.6. Raamattutunti Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa Nummelassa, Kopussa. 19.6. Seurakunnan juhannuskekkerit Kopussa. 27.6. Saarna ja raamattutunti Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa Nummelassa, Kopussa.

Heinäkuu

Kesälomamatkalla tutkailtiin joitakin Suomen linnoja. 8.7. Jonin syntymäpäivä. 8.7. Haastattelu Adventtikirkon Raamatun sanoma-vihkosen lähetyskertomuksia varten. Haastattelijana oli Charlotte Ishkanian. 13.7. Joni armeijaan Vekaranjärvelle. 25.7. Raamattutunti Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa Nummelassa, Kopussa. 27.7. Haastattelu ja lauluesiintyminen Adventtikirkon lähetysvideolle. Haastattelijana ja kuvaajana oli Daniel Weber.

Elokuu

14.8. Jonin sotilasvakuutustilaisuus Vekaranjärvellä. 15.8. Lauluesiintyminen Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa Nummelassa. 21.8. Olin mukana Helsingissä TV7 studiolla Kaksi todistajaa-ohjelman nauhoituksissa. 22.8. Saarna ja raamattutunti Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa Nummelassa.

Syyskuu

11.9. Saarnoja on pidetty kymmenen vuotta. 19.9. Saarna, raamattutunti ja laulu Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa Nummelassa. 20.9. Tutustuminen Vihdin vanhaan pappilaan. 27.9. Lauluesiintyminen Helsingissä Arkeologia ja raamattu-kokoussarjan avajaistilaisuudessa.

Lokakuu

9.10. Arin syntymäpäivä. 23.10. Hääpäivää vietettiin Vantaalla Heurekassa.

Marraskuu

1.11. Lauluesiintyminen Helsingissä Arkeologia j a raamattu-kokoussarjassa. 7.11. Seurakuntavierailu Järvenpäähän. 14.11. Saarna ja raamattutunti Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa Nummelassa. 15.11. Iloinen mieli-avustustapahtuma Nummelan Työväentalolla. 18.11. Juttu Iloinen mieli- avustustapahtumasta Nykyaika-lehteen. 28.11. Raamattutunti Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa Nummelassa. 29.11. 50-vuotissyntymäpäivät Raisiossa.

Joulukuu

3.12. Juttu Navettakirkko-hankkeesta Nykyaika-lehteen. 22.12. TV7, Kaksi todistajaa-ohjelma tuli ulos. 26.12. Saarna ja raamattutunti Sykkivän Sydämen jumalanpalveluksessa Nummelassa.

Näin meni siis viime vuosi. Tarkempi kalenteri menneen vuoden tapahtumista löytyy vielä vähän aikaa kotisivultani. Saapa nähdä mitä Taivaan Isä on tälle uudelle vuodelle varalleni suunnitellut. Oikein Siunattua ja hyvää jo alkanutta vuotta myös kaikille blogini lukijoille!

Kenkälankkia takilla ja muita joulujuttuja

2009-12-22T16:13:00.002+02:00

Joitakin aikoja sitten joulusesongin kauppoihin rynnätessä, oli erään marketin pihalla kuusi kallellaan. Ei tainnut olla joulumieltä vielä silloin niillä, jotka olivat yrittäneet kuusta kaataa. Vai myrskykö sen sitten kallelleen saattanut, mene ja tiedä.

Itselläni alkaa nyt kohota joulumieli pintaan (siis lukekaa vasta nyt), kun on ollut remonttia ja vaivaista koiraa, joka on jättänyt märkiä puumerkkejä sinne tänne ja myös sille sängylle, jolla se saa ottaa lunkisti.

Loppusiivousvimmassani sitten eilen ryhdyin täyttelemään uuden uutukaisia kaappeja kodin- hoitohuoneen puolella, joka siis on ollut tässä se remontin kohde menneillä viikoilla. Vanhaa kenkälankkituubia kopeloidessani, sen vetinen sisältö yllätti ja päätyi neuletakilleni. Onneksi pikainen rievulla pesu pelasti asian. Niin vanhaa oli kuitenkin tavara, että ei siitä enää ollut käytettäväksi. Vanhaksi tuntee kyllä myös itsensä, kun olin tykkänään unohtanut jonkun oikein parturiliikkeestä ostetun hiustenhoitotuotteen varastoon ja käyttämättä.

Mutta vanha joulu ikituoreella sanomalla tosin on kuitenkin tulossa tännekin. Ehkä nyt muiden hössötysten jälkeen joutaa jo ajatella niitä joulutorttujakin, joita ei vielä kukaan ole tässä leiponut. Mutta kaikkien tv-kokkien ja marttojen neuvoilla viisastuneena: jos et aio viettää jouluasi vaatehuoneessa, ei kannata uhrata aikaa sen siivoamiseen. Ja minä en aio , ainakaan siinä huoneessa. Ja ne joulutortutkin voi leipoa kaupan taikinasta ihan yhtä hyvin. Tai voi tehdä vaikka sitä kesäkeittoa, jota eräs mummeli aikoinaan teki, kun lopulta vietti jouluaan yksin ja sitä teki mieli.

Näistä joulunalusjutuista on nyt siirryttävä tuonne keittiön puolelle, että jotakin syötävää juuri nyt tulisi tähän taloon nälkäisille. Oikein mukavaa, siunattua ja lumista joulua kaikille tämän blogin lukijoille!

Seikkailumieltä

2009-12-17T10:04:00.005+02:00

Miehellä on nyt kuluvalla viikolla ollut yläasteikäinen nuohoojan hommissa mukana. Ihan tuli heti mieleen häntä katsellessa erään toisenkin nuoren seikkailut työikäisten ihmeellisessä maailmassa.

Seikkailumieltä tarvitsee myös meidän nelijalkainen. Se kun viimeksi eläinlääkärin katsannossa todettiin koiraksi, jolla silmät sokeutuvat ennemmin tai myöhemmin. Me omistajat tietysti asiasta ihan kauhuissamme, mutta lähempi tarkastelu netin kaikkia aiheita käsittelevässä tietopankissa kertoi, että koiralle sokeus on sama asia, kuin että joku sammutti valot. Joten ehkä tässä nelijalkainen pärjää sitten tulevaisuudessa sen nenänsä varassa. Äiti-ihmisen tehtäväksi jää huolehtia siitä, että mitään uusia ja ihmeellisiä tavaroita ei osu sen nelijalkaisen nenän eteen. Tutussa ja turvallisessa vara parempi.

Nyt juuri meillä ei saunan pukuhuoneen remontin vuoksi toimi jääkaappi eikä hella. Kaikki jouluvalot ja muutkin koristeet odottavat vielä tuon remontin loppumista siellä joulukoristelaatikossa. Ehkä tänään tässä saarnan kirjoittamisen ja raamattutunnin valmistelun jälkeen voi sitten jo ruveta miettimään sitä joulua ja ainakin siivousta. Ihan seikkailumieltä vaaatii nyt kyllä sekin homma. Talossa on monen viikon pyykit ja pölykoirat niin, että ei tiedä mistä päästä aloittaisi.

Oi kallis Suomen maa

2009-12-06T14:32:00.002+02:00

Ja kallishan se onkin, jos ajattelee vaikka päivittäisiä tarpeellisia ostoksia, joita joudumme tekemään.

Vaan todella kalliita olemme Jumalalle, joka antoi Poikansa kuolemaan meidän edestämme. Siksi oikein siunattua ja hyvää Itsenäisyyspäivää itse kullekin!

Aids - päivänä

2009-12-01T14:00:00.004+02:00

Tänään on siis aids-päivä. Vaikka tuo tauti ei nyt juuri omaa elämää kosketa, on sitä tullut miettineeksi onko sitä osannut ohjeistaa jälkikasvuaan oikein sillä ihmissuhteiden saralla. Sitä sopii vain toivoa.

Viikonloppuna saatiin viedä hienoihin juhliin kaksi nuorta miestä. Ja sehän oli tietysti harvinaista herkkua jannujen kanssa, joista ei välillä tahdo näkyä oven suusta, kuin kantapäät. Matkalla, auton takapenkiltä etupenkille vaimeasti kuulunut keskustelu liikkui niin fiksuilla linjoilla, että aloin miettiä oliko sitä itse omassa nuoruudessaan ollenkaan niin fiksu. Jotenkin tuntuu, että ei tullut oltua. Kun sitten juhlista poistuimme, oli hauska huomata, kuinka meidän paikalla olleiden aikuisten jälkikasvuilta kiitokset ja hyvästelyt sujuivat muitta mutkitta. Olenkin vakuuttunut siitä, että opettamalla ja joskus myös muistuttelemalla tulee hyvä lopputulos. Joten ehkä en ole turhaan niitä käytöstapoja tässäkään talossa toitottanut.

Kuva on viime kesältä sieltä Louhisaaren linnan pihalta, jossa leikillisesti porttien auettua toivottelin kulkijoita paikalle tervetulleeksi.

Pikkulandiasta päivää

2009-11-25T22:41:00.003+02:00

Tänään oli se päivä, jota on pitkään odotettu. Ja kun en tietyissä asioissa hätäisenä yksilönä halunnut odottaa koko päivää, mieheni, joka muuten taisi olla yhtä hätäinen asian suhteen, ajoi vaimoansa työautolla kylän marketteihin ja sieltä pois. Siis pitää sanoa marketteihin, kun yksi nimeltä mainitsematon ei ymmärtänyt hienon päivän tärkeyttä. Siis, että tänään ilmestyi se Susanin ihka ensimmäinen cd.

Kun sitten syöksyimme toiseen markettiin sitä hakemaan, ei näkynyt kyseistä tuotetta hyllyssä sielläkään. Ja nuori myyjä musiikkiosaston tiskin takana oli ihan ulalla, että mikä Susan. Tietokoneen tiedostoista löytyi sitten, että cd:tä löytyy kyseisestä liikkeestä kokonaiset kolme kappaletta. Kyllä siinä väkisinkin tuli mieleen, että tämä pääkaupungin lähellä oleva paikkakunta on varsinainen pikkulandia eikä täällä tiedetä suuren maailman menosta mitään. Cd kuitenkin saatiin ja sitä on nyt sitten jo ansiokkaasti tässä luukuteltu eli soitettu korvat soikeiksi. Hienon tuotoksen on neitokainen ammattilaisten avustuksella tehnyt, täytyy ihan kehaista.

Mieheni kertoi lapsena ihastuneensa johonkin joululahjaansa niin kovin, että meni sen kanssa nukkumaankin. Saa nähdä miten on meikäläisen unen saannin kanssa ensi yönä, kun päässä soi upeat laulut.

Sen verran täytyy vielä lisätä, että täällä pikkulandiassa kuohuu nyt ihan eri saralla, kuin tuolla musiikin puolella. Täällä nimittäin on tekosiaan tehnyt pyromaani. Toivottavasti tekijä saadaan pian vastuuseen.

Terästäytymistä

2009-11-22T16:06:00.003+02:00

Kävinpä takapihalla haravanvarressa terästäytymässä tänään. Siis jatkamassa sitä taannoin lumen alle jäänyttä haravointihommaa. Siinä sai kuntosalin samalla ja tuli ihan mukavaa jälkeäkin.

Terästäytyä pitäisi kyllä senkin suhteen, että saatettaisiin loppuun muutama keskenoleva juttu täällä talon puolellakin.

Vaan ei se enää niin pahasti tämä kaamos tässä masenna, kun nythän on jo joulun aloitukset katseltu keskustassa ja nautittu ilotulitusten katveessa tässä viikko takaperin. Kävi muuten sekin ihan valohoidosta oikein. Ja kohtahan on jo sitten se ihan oikea joulukin. Se tosin vaatii sitten ihan oman terästäytymisensä, että saa paikat joulukuntoon. Aika lunkisti sen jutun kanssa olen kuitenkin viimeisinä vuosina ottanut. Ihan hyvä, että ei kaikessa tarvitse olla niin täydellinen.

Lasten päivä

2009-11-20T21:10:00.004+02:00

Tukholmassa kuhisee. Siellä on tällä hetkellä monen maan kuningattaret ja prinsessat pohtimassa lapsen oikeuksia ja sitä, miten lasten asemaa parannettaisiin. Oikeallapa ovat asialla.

Vuosien myötä omassakin olohuoneessa ja keittiössäni on istunut useampi naisen- ja miehen alku. Upeaa on aina kuulla, että heillä tänään menee hyvin. Heitäkin kuitenkin on, joiden kohdalla elämä on näyttänyt nurjaa puoltaan.

Yhtenä iltana televisiosta näkyi ulkomaan kanava Englannista. Tuossa kuninkaallisen loiston ja kauniiden puutarhojen maassa lapset puukottavat hengiltä toisiaan. Kuvassa vilahti myös 11-vuotias, joka poliisin toimesta palautettiin kotiin aamuyöllä ja joka hetken päästä karkasi kadulle uudelleen. Pienellä miehellä oli jo rikosrekisterikin ja ilmeisen paha ollla.

Omani, nyt jo aikuisen miehen mitoissa oleva nuori mies pyyhältää ohitseni saunaan. Armeija- aikaa tässä elellään. Tunnen olevani etuoikeutettu äiti.

Taannoin joku tosin luonnehti tämän äidin siellä Sykkivän Sydämen blogissa olevaa vanhaa juttuani lapselliseksi. Niin aikuiseksi en taida kuitenkaan haluta, että en voisi ottaa osaa jonkun lapsen asioihin tavalla tai toisella. Tuo ajatus kumpuaa raamatusta. Matteuksen evankeliumi sanookin: Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.

En voi syöksyä tästä Englantiin siellä eksyksissä olevan pienen miehen avuksi, mutta voin kuunnella vaikka kyläreissulla sukulaistytön juttelua tai viedä pyyhkeen sille nuorelle miehelle, joka juuri huutelee saunan oven raosta äitiä paikalle.

Kaamospäivänä

2009-11-17T13:15:00.002+02:00

Niin se kuluu aika, eikä tänne blogiinkaan ole tahtonut ehtiä nyt kirjoittelemaan. Elämä on ollut kuin vauvan hoitoa vanhasta muistista; yövalvomista ja märkiä lätäköitä siellä täällä , jotka siis tällä kertaa ovat koiran jälkeensä jättämiä. Pikkuhiljaa tässä on kuitenkin yritetty päästä normaali arkeen eikä koiran tarvitse enää kulkea ulkonakaan avaruusukon näköisenä, kun kaulurista on päästy. Mutta mitäpä sitä ei rakkaan ystävänsä hyväksi tekisi.

Sitten on vielä tämä kaamos ja joka paikkaan tunkeva pimeys. Pihallakin on ihan taas jo haravointikelit, jota työtä voisin siis mennä hyvin sinne jatkamaan, kun jäi sekin homma kesken, kun se talven näköinen kävi tälläkin pihalla vain kääntymässä.

Vaan on tässä jotakin hienoakin tapahtunut. Tulossa on nimittäin Susanilta upea cd kauppoihin tämän kuun lopussa ja kuninkaallisten puolella löytyisi rukouskirja, jonka lukemistoon saanti olisi myös ihan hieno juttu.

Avaruusukko

2009-11-05T12:57:00.002+02:00

Onpa taas vähän aikaa mennyt tänne kirjoittamisesta, mutta onpa tässä paljon tapahtunutkin. Nyt kun urakasta tulossa olevan saarnan ja raamattutunnin valmistelujen suhteen on selvitty, on mahdollisuus miettiä muita juttuja. Niistä päällimmäisenä on tuo meidän nelijalkainen, joka intoutui sairastelemaan. Sairauden laatu diagnosoitiin eläinlääkärillä niin paljon vakavaksi, että leikkaus oli edessä. Eilen sitten operoitiin meidän vanhan herran "kulkuset". Vanhaa herraa tuskin enää harmittaa pentujen teon mahdollisuuden menetys. Mielenkiinnolla odotan mitä nyt sitten tapahtuu noiden morsmaikkujen perään ryntäilyn saralla tämän jälkeen.

Surkea näky oli kaveri operaation jälkeen eilen kotiin tuotaessa. Onneksi kuitenkin heräily onnistui ihan hyvin. Yö meni valvoessa ja kuunnellessa kaverin itinää. Se kun ei millään ymmärtänyt, miksi se joutuu pitämään pienessä päässään lentävää lautasta muistuttavaa vekotinta ja kulkemaan ympäriinsä kuin mikäkin avaruusukko.

Tämä päivä on sitten osoittanut, miten hankala tuo vehje oikein onkaan. Nappuloiden syönti ei onnistu, kun vehje on tiellä. Vesikupillle sentään pääsee. Pihalla vehje keräsi kaikki mullat ja lumet; siitä tuli ikäänkuin minikokoinen lumiaura, kun koira vähänkin käänsi päätään tiettyyn asentoon. Ole siinä sitten edustava koiraherra kävelyllä, kun nenä ja leuka on täynnä pihan moskia. Selkeästi kaverille tuottaa turhautumaa myöskin se, että mieli tekisi kyllä leikkiä, mutta esimerkiksi pallon ujuttaminen suuhun on mahdoton tehtävä. Niinpä sen päivän ratto on tänään ollut olla emäntänsä kimpussa ja vollottaa. Ja emäntä saa leikkiä sisar hentoa ja valkoista, kun vanhaa herraa pitää syötellä kuin beibiä ikään, suoraan suuhun.

Mutta tulipahan tämäkin riemu sitten koettua. Nyt vaan toivotaan, että leikkaus parantaisi vanhan herran elämänlaatua.

Hääpäivän iloja Heurekassa

2009-10-24T20:32:00.010+03:00

Eilistä hääpäivää vietettiin sateisessa säässä, mutta se ei tahtia haitannut. Heurekassa riitti paljon kaikkea mielenkiintoista nähtävää ja kokeiltavaa. Kuutiot ulkoseinässä olivatkin tyhjiä. Niin sitä silmää huijattiin.

Tieteellistä kokeilua.

Peilien kanssa leikkiä.

Äiti anna ruokaa! Ylisuuret huonekalut kutistavat niissä istujan.

Ari tutkailemassa kuumailmapallon tietoja.

Ari ajoi polkupyörää korkeuksissa. Minä en hommaan uskaltautunut korkean paikan kammoni kanssa. Hyvä kun kuvan uskalsin ottaa.

Päätettäviä asioita

2009-10-22T13:56:00.002+03:00

On se sitten joskus vaikeaa. Nimittäin päättää siitä, mitä vaatetta laittaisi ylleen ulos lähtiessä. Kun toisena päivänä joutuu kaivamaan talven tikkitakkia jo esiin, että tarkenisi pihalla ja toisena päivänä melkein jo hikeä pukkaa sen vähän ohuemmankin takin kanssa, kun ei talvea vielä tullutkaan.

Vähän isompi asia on päättää siitä, ottaako se sikainfluenssarokotus vai ei. Eri viestimet kun antavat kilvan erilaista infoa päätöksen perustaksi. Että saadako jokin tauti rokotteesta vai oireet siitä varsinaisesta taudista, jota vastaan rokotetaan. Siinäpä sitä dilemmaa.

Vielä lisään tähän listalle senkin, kun pitäisi päättää seuraavan saarnan aihe. Se on näistä päätettävistä asioista kyllä se mielenkiintoisin; lopputulos kun on aina kuitenkin jotenkin yllätys, Jumalan asialla kun siinä ollaan. Ehkä onkin parasta olla vaan kuulolla...

Pellelasit

2009-10-12T13:20:00.002+03:00

Eilen, kun olimme tulleet loistavasta konsertista Hopeaniemestä kotiin, osui televisiosta silmiin nainen, jonka synnytys oli käynnistynyt. Tuskaisen naisen oloa helpottaakseen, joku lähimmäinen keksi antaa hänelle pellelasit silmille. Tiedättehän, ne sellaiset, joihin on valmiiksi laitettu silmät paikalleen ja joiden ilme on enimmäkseen karmea. Sellaiset silmillään nainen sitten sairaalan sängyssä puuskutti, miehensä häntä kuvatessa. Näky oli uskomaton; ei oikein tiennyt olisiko itkenyt vai nauranut vai kärvistelyt sielun siskon tavoin naisen tuskissa.

Myöhemmin illalla katselin vielä dokumenttia kuuluisasta oopperalaulajasta, Maria Callasista. Hänen draaginen kohtalonsa upean äänen lisäksi kosketti. Molemmat jutut tulivat sitten yöllä uniin.

Unessa olin mukana laulukilpailussa, jonka voitti pellelaseja käyttänyt nuorehko mies. Mariasta kertovassa dokumentissakin näkyi sen loppumetreillä vähemmän glamourisia silmälaseja nenällään pitänyt jo parhaat päivänsä nähnyt tähti.

Ihan pellelasit on kohta nämä omatkin rillit. Näen lähelle kohta paremmin ilman niitä, kuin ne päässä. Täytyy vielä todeta, että jos ei ole ikääntyminen helppoa maailman tähtosillekään, ei se ole helppoa meille muillekaan. Nyt tämä huononäköinen nainen poistuu pihan puolelle, kun mies tulee ihan kohta hakemaan. Hän se vaan sitkeästi ajaa vielä autoakin ilman rillejä. Mutta ne pellelasit voisivat olla ihan metka juttu jossakin sopivassa tilanteessa.

roudari Roope ja hengari Hertta

2009-10-08T14:19:00.004+03:00

Vanhaa ja aikansa elänyttä. Pieneksi käynyttä. Muinoin ostetun pitkän mekon päälle mahtuminen on unelmointia vain.

Vaatehuone oli talon ostohetkellä olevinaan suuri, nyt se on kutistunut silmissä. Kun kaivoin sieltä ulos nipullisen kaikenkirjavia hengareita tuli tuo laulu mieleen, josta on tämän päivän otsikkokin lohkaistu.

Mieheltä muuten sujuu tuo roudari roopena olo hyvin monessa eri tilaisuudessa. Niin lujassa istuu tuo äänen hyvin kuuluvuudesta huolehtijan rooli yllä, että joskus on juhlissa ollut ihan viraton olo, kun ei ole ollut mitään hoidettavaa sillä saralla.

Minä voisin sitten hyvinkin olla tuo hengari hertta, joka eilen sai raahattua miehensäkin Stockmannin hulluille päiville. Kummallekaan ei sieltä mitään vaatetta mukaan tarttunut. Ihan tyylikkäitä hengareita kyllä nähtiin ja niiden päällä roikkumassakin jotakin vaatteen näköistä, mutta kun nyt ei ollut haeskelussa se bilehileen juttu ja se kerran päälle yritetty ulkoilukäyttöön tarkoitettu takkikin oli sovituksessa sitten kuitenkin pieni.

Roudari roope viettää huomenna syntymäpäivää, että ehkä tässä täytyy taas panna järjestykseen näitä kodinhoidollisia juttuja ja yrittää löytää järjellinen paikka myös noille hengareille. Hengareille laitettavia vaatteita jo osasin pestä tänään.

Kummallisia unia

2009-10-05T20:54:00.002+03:00

Istuin salissa, joka muistutti lähinnä ostoskeskuksen aulaa liukuportaineen. Minut oli kutsuttu paikalle laulamaan. Salin toisella reunalla oli piano. Sen ääressä istui vanhempi mies, joka ilmoitti, että hän on päättänyt laulaa tilaisuudessa. Ennen esitystään mies alkoi kuitenkin voida niin huonosti, että hänet oli pakko poistaa salista. Siinä vaiheessa minä olin jo mieheni kanssa päätynyt istumaan valkoisella liinalla somistettuun pöytään. Kun laulupaikka kohdalle siinä sitten aukeni minulla ei ollut mikrofonia, mihin laulaa. Tilanteen pelastajaksi syöksyi meidän nykyinen ulkoministerimme, joka puheen lisäksi ilmoitti kykenevänsä hoitamaan myös laulupuolen. Ja lauloikin komealla äänellä salia tanssillisin ottein hyväkseen käyttäen. Esityksen jälkeen hän jäi sivummalle kiiteltäväksi ja ihmisten halailtavaksi ja juuri, kun oma vuoroni oli mennä häntä kiittelemään, heräsin unestani. Halaamatta jäi siis tämän maan ulkoministeri.

Lähietäisyydelle pääsin sen sijaan sen veijarin kanssa, joka löytyi koiran turkista. Luulin sitä ensin joksikin ihopoimuksi ja kasvainkin vilahti mielessä. Vaan punkkihan se lopulta oli. Sen häätämisoperaatioon tarvittiin sitten kolme henkeä meidän talosta, että saatiin vilkas nelijalkainen pysymään aloillaan ja otus poistettua majapaikastaan. Tuosta otuksestakin tuli muuten nähtyä unia. Unissa se liikkui tosi vikkelään ja lisääntyi salamavauhtia. Oikeassa elämässä puolikuntoisena sen askellus oli todella hidasta. Ötökkäkammoiselle onneksi.

Asfalttiprinssejä

2009-10-01T18:33:00.002+03:00

Autoliikkeessä mies tutkaili uusimpia auton malleja. Auton konepellin ja sisuskalujenkin uusi muotoilu kirvoitti mieheltä muutamia kommentteja. Huumoria ymmärtävä miesmyyjä yhtyi siinä sitten keskusteluun ja juttutuokio oli lopulta oikein miellyttävä ja hauska.

Piti siinä sitten sen oman auton, vai pitäisikö sanoa miehen auton ollessa korjattavana, ajankuluksi koeajaa vielä yksi uusi auto, kunnes paikalle pyrähti toinen myyjä. Koeajosta ei suunnitelmissa olleella autolla tulisi mitään. Edellinen asiakas nimittäin osoittautui varsinaiseksi asfalttiprinssiksi ( mieheksi hänet ainakin puheista oletin). Hän oli nimittäin päättänyt lähteä käväisemään Salossa samalla autonkokeilureissulla. Joskus on tullut pohdittua sitäkin, miten pitkälle koeajokierros saa oikein ulottua ja milloin auto katsotaan varastetuksi. Kuuluisan rouva Hyasintinhän poliisit pidättivät linnan pihalla, kun oli tehty Rolls Roycella vähän turhan pitkä kahvittelureissu. Vähän enemmän tavalliselle ihmiselle ja heidän kukkarolleen sopivalla autolla sitten lopulta päästiin koeajoon, kunhan mies oli ensin juhlallisesti pannut nimeä paperiin ja vaimokin vakuutellut, että emme todellakaan aio mennä Saloon asti.

Koeajoon lähtiessä autoradiossa soi Hectorin vanha laulu Asfalttiprinssi. Hyvä ajoitus sille laululle. Tämän oman prinssin kyydissä muuten ei ole koskaan tullut pelättyä, sen verran hyvin pysyy miehellä käsissä auto kuin auto. Ei ole myöskään tarvinnut ryhtyä Hyjasintiksi siinä pelkääjän paikalla. Ääntä lähtee tästä rouvasta muutenkin ja kiitettävästi ihan muissa yhteyksissä.

Kultainen ranta

2009-09-29T14:31:00.004+03:00

Netissä kerrottiin kuvien kera meidänkin kesälomamatkan kohteena olleesta Kultarannasta siellä Naantalissa. Tuli omaakin muistia terästettyä taas tutun oloisilla kuvilla ja kertomuksilla paikkaan liittyen.

Kultarannanhan rakennutti Alfred Kordelin. Tämä merimiehen pojaksi alunperin syntynyt, mutta kauppiaana uraa luonut mies ehti asua kesäparatiisissaan vain muutaman kesän ennen väkivaltaista kuolemaansa. Jotenkin surullista.

Raamattu puhuu meille uudesta Jerusalemista ja maalaa eteemme käsittämättömän kauniin kaupungin. Siellä safiirien ja smaragdien keskellä Jumala haluaa asua kanssamme, jos me niin tahdomme. Ikuisesti.

Sitten

2009-09-13T15:20:00.004+03:00

Viikonlopun jossakin pienemmässä lehdessä uutisoitiin Euroopan komission ajatuksista yrittää välttää seuraava pankkikriisi. Tulilinjalle tässä tapauksessa joutuisivat uuden asunnon ostajat, joiden pitäisi tulevaisuudessa haalia paljon nykyistä enemmän säästöjä kokoon, omistusasuntoon kiinni päästäkseen. Kreivin aikaan omalle perheelle hankitussa asunnossa tässä sitten mietiskelee, onko tulevaisuudessa jälkikasvulla varaa minkäänlaiseen asuntoon. Niin on hurjaksi tämä maailma mennyt. Toisaalta Jumala on luvannut huolehtia omistaan, joten varmasti hoituu moinenkin päänvaiva.

Vaivattu on tässä päätä myös armeijan pukeutumispolitiikalla, joka näyttää kylvävän flunssaa siellä oleileviin nuoriin miehiin. Kun siellä asioista päättävien mielestä on kesä, ja vaatetus sen mukaista, vaikka almanakka toista näyttää.

Sitten vielä asiasta kolmanteen. Lukiessani omaa tekstiäni ja erityisesti näitä blogijuttuja, olen huomannut käyttäväni tiuhaan sanaa sitten. Myös niissä yhteyksissä, joissa se ei ehkä ole aina niin perusteltua. Tällaiset maneerit istuvat ihmisissä tiukasti, mutta täytyy kai yrittää tehdä parannusta tuossakin asiassa.

Sitten ja kun tunnelmaa on kuitenkin tässä talossa siltäkin osin, että lempipostimyyntipaikasta on tilattu uutta syksyisempää päällepantavaa ja nyt jännittääkin onko jutut sopivia. Ja jos ei sovi mahdu päälle, pitää kai tyytyä elelemään siinä haaveilussa, että joskus vähän laihtuisi. Siis sitten kun saa kierretyksi kaukaa sen suussa sulavan vastaleivotun korvapuustin. Ja varmuudellahan tämä tapahtuu sitten, kun kaikki mukavat paikat sulkevat ovensa jonkin flunssapöpön pelossa eikä yhdestäkään vaatekaupasta löydy kelpoista päällepantavaa ja kun kenkä- kauppias ei tarjoa mitään muuta kuin lenkkikenkiä. Sitten.

Kammon selätystä

2009-09-11T11:58:00.003+03:00

Hammaslääkärin odotushuoneen seinänvierustalla liikahti jokin. Ja aivan oikein, siellä se oli muutaman sentin mittainen mato, mittari tai joku muu sellainen, joka punnersi itsensä lattialta maton reunan yli matolle ja lähti määrätietoisen näköisesti kulkemaan minua kohti. En tiedä herätänkö tai peräti levitänkö ötökkäkammoisena jotakin ympärilleni, kun muutama muukin ötökkä on silloin tällöin kulkenut terhakkaasti perässä.

Joka tapauksessa minä siinä sitten odottelin lääkärin oven aukeamista ja kutsua sisään, kun en paikkaakaan kehdannut enää vaihdella. Vaan eipä ollut lääkäristäkään ötökkäkammoisen aisapariksi matelijasta huolehtimaan. Se jobi taisi sitten jäädä toimiston tytön huoleksi.

Ötökkäkammoinen siirsi sitten sujuvasti kammonsa siihen hammaslääkärin penkkiin ja sehän on taas ihan eri nimellä se kammo. Lääkärin penkissä sitten kuitenkin sinnittelin ilman puudutuksia, joten tuli sentään jotakin kammoa tänään selätettyä. Edes vähän.

Haitallista

2009-08-31T13:46:00.002+03:00

Tässä aamupäivän olen ihmetellyt, mikä oikein iski kotisivuille. Kun linkkiä painoi, sivustoni ilmoitettiin haitallisiksi. Siis ei voi olla totta! Nämä yksinkertaiset, tavallisen tekijän sivutko muka vaaralliset? Kyllä siellä nyt on jollakin sivun katsojalla mennyt jyvät ja akanat sekaisin. Onneksi on tuo mies, joka heti ehätti tässä ruokatunnillaan poistamaan moisen haittailmoituksen.

Vaan ihan oikeata haittaa on ollut pari viimeistä päivää saunaonnettomuuden jäljiltä. Kipeällä varpaalla jumppa sujuu kehnosti ja käsivarren ilkeä jälki muistuttelee vieläkin olemisestaan puseron hihan alla. Mutta pikkuhiljaa tästä taas normaalielämään.

Tulipa samalla sitten pohdittua sitäkin, miten kovaa olisi olla sellainen mukiloitu vaimo, jolla olisi harva se päivä mustelmia ja kolotusta. Siinä sitä haittaa olisi elämässä oikein olan takaa. Ja silti ihmetyttää syvästi se, että jotkut moiseen tilanteeseen kaikesta huolimatta jäävät.

Papin kyyti

2009-08-27T16:33:00.004+03:00

Nimeltä mainitsemattoman iltapäivälehden lööppi otsikoi aamulla, että rähisevä pappi esti ambulanssissa. Kirjoittavan ihmisen silmään ja korvaankin ääneen lausuttuna tuo otsikko pisti sen takia, että siinä ei tuntunut olevan järkeä. Heti piti kysyä, että mitä pappi oikein esti siellä ambulanssissa? Lähempi jutun tarkastelu paljasti kuitenkin, että hermostunut ja rumaa kieltäkin käyttänyt pappi ajoi oman autonsa ambulanssin eteen tukkeeksi porttigongissa. Siis pappi ei ollut sisällä ambulanssissa.

Papin kyyti kuitenkin vei lopulta ihan raastupaan asti. Joten kannattaa varmasti itse kunkin välillä pohtia, miten erilaisiin tukaliin ja mieltä kuohuttaviin tilanteisiin pitäisi oikein reagoida. Kohtuullista olisi myös se, että lehden toimittaja tai joku tekstin tarkastaja edes kykenisi näkemään tekstissä virheen, silloin kun se siellä seisoo. Ja isoilla kirjaimilla vielä.

Silmät soikeina

2009-08-20T16:00:00.004+03:00

On tässä nyt istuttu maratonin verran tämän tietokoneen ääressä taas ja valmisteltu tulevan viikonlopun saarna ja raamattutunti valmiiksi. Mielenkiintoista onkin sitten se, miten keskustelua riittää raamattutunnin "loppuunkalutusta" aiheesta, joka siis on tällä kertaa sisarien ja veljien rakastaminen.

Silmät on nyt sitten ihan soikeena kaikesta kirjoittamisesta, ja niin kuin se ei riittäisi pitää tässä siis vielä tehdä yksi postaus. Viime aikoina on tuntunut siltä, että nämä päässä olevat lasit eivät enää riitä kaiken hyvin näkemiseen, joten optikolle tästä varmaan täytyy taas viedä tien. Se vaan on jotenkin niin saamatonta tämä meikäläisen lääkärin ajanvaraus.

Tosin ei se näytä olevan helppoa tuolle miehellekään. Minä jo tässä puhunut aikaisemmin, että pitäisi ja olisi syytä hänenkin käydä keski-ikäisyystarkastuksessa. Siis siinä mitään tarkastelemista ole, että onko se keski-ikä vai ei, kun sehän nimittäin on, mutta noin muuten olisi hyvä kaikkia arvojaan vähän tsekkauttaa.

Ja nyt olisi vielä enemmän syytä tsekkauttaa, kun tässä päivänä eräänä miehelle iski huimaus. Kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita päässä pyörittäessä syyksi paljastui kuitenkin korva, jossa jotkut nesteet olivat menneet tyystin sekaisin. Sen hoitoon ei kuitenkaan sitten edes lääkäriä tarvittu, kun netistä saattoi lukea kuvien avustuksella, että käännä päätä sinne ja tänne, niin pitäisi niiden nesteiden asettua. Ja helpottihan se niillä ohjeilla. Onneksi ei sentään moinen osunut sinne miehen työpaikalle piipun päähän.

Hienoja juttuja löysin kyllä itsekin eilen netistä omaan puheeseeni. Että on se vaan ihmeellistä tämä tietokone aika.

Nyt pitäisi lähteä laittelemaan jotakin nesteitä ja vähän kiinteämpääkin syötävää itselle ja sille kohta kotiin tulevalle miehelle. Joten näkymisiin,jos ei täällä niin taas kotisivun puolella sitten. Onneksi joku jo perkasi silmät pois siltä kalalta, jota ajattelin tänään tarjoilla syötäväksi.

Lähimmäisenrakkautta

2009-08-19T10:42:00.002+03:00

Ystävällisyyden puuskassaan mies maksaa huoltamon kassalla lompakkonsa kadottaneen toisen, tuntemattoman miehen ostokset.

Kaikki minkä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle, sanoi Jeesus

Prinsessalookeja

2009-08-12T13:13:00.008+03:00

Juu, juu pitihän sitä eilen tietenkin tuijottaa uutisista, sitä naapurikunkkulan kaunista, aina freessiä ja upeasti kammattua prinsessaa, joka nyt sitten on kihlattu. Itselläni uusi frisyyri kesti eilen muutaman askeleen verran parturin tuolista heti seuraavaan liikkeeseen. Siihen väliin ehti iskeä tuuli, joka piti sitten huolta hiusten uudelleen muotoilusta.

Mutta ei hätiä mitiä. Jos oma hiuksisto ei suostu taipumaan prinsessanmalliin, voipi aina mennä kauppaan, jossa myydään meille kauneutta rakastaville Hyjasinteille vaikka huonekaluja. Siitä liikkeestä taannoin ei sitten päästykään ulos mitään ostamatta. Kotona yritettiin sovittaa antiikkista jalkaa pöydän kulmaan ja huomattiin, että se ei istu siihen millään ilveellä. Sitten soitto liikkeeseen ja taas uuden pöydän osan odotusta. Lopputuloksena meillä on nyt sitten kaukana Italiassa tehty konsolipöytä ja toinen vähän isompi lipasto, jossa antiikki on enemmänkin katsojan silmässä. Kauniita, mutta eivät aitoja ole ne.

Vaan aito oli se muumio, jonka ikää ja nimeä yritettiin egyptiläisen tutkijan johdolla taannoin televisiossa jäljittää. Vaikka maallinen majansa olikin kovasti jo rapistunut, oli korkea-arvoisella rouvalla vielä pitkä ja vahva tukka tallella. Sen säilymistä ei tutkijakaan oikein pystynyt selittämään. Ihmeellistä on elämä.

Kenkä-asiaa

2009-08-10T12:41:00.007+03:00

On se hyvä, että tämän maan armeijakin on siirtynyt nettiaikaan. Sieltä minäkin sitten kävin bongaamaan tietoja tulossa olevaa vala- ja vakuutustilaisuutta varten. Joku äiti-ihminen kommentoi samaisilla sivuilla, että paikalle ei kannata mennä korkkarit jalassa. Jalkineosasto on siis jotenkin järjestyksessä, mutta muu kostyymi vielä hakusessa. Meikäläisellä hyvä järjestys tässä pukeutumisen suunnittelussa, eikö?

Vaan viimeksi kirkolle lähtiessä oli asiat toisinpäin. Vaate löytyi hetkessä, mutta kengät tuottivat päänvaivaa. Jalkaan silloin löytyneissä on kyllä ihana olla, ne ovat vilpoiset, eivät purista, eivätkä kiristä eikä jalkakaan niissä turpoile, mutta mutta. Jotenkin olo oli kuin lainakengissä, kapeakärkisiin avokkaisiiin turmiollisesti tottuneella.

Myöhemmin illalla katsahtelin vielä netissä mitä kuuluu kunkkuloille siellä Välimeren nurkilla. Kuvissa komeilikin sitten kesävetimissään kaunis kruununprinssipari. Petit kokoa, siis pienenpientä kokoa olevan aikuisen prinsessan olemuksen toisessa päässä, hänen tikkujaloissaan olivat kengät, jotka näyttivät suhteettomilta rouvan muuhun olemukseen.

Että sattuuhan sitä paremmissakin piireissä ja eikä se niin vaarallista ole ja mitä näitä nyt onkaan näitä lentäviä lausahduksia. Joka tapauksessa huomiselle on parturiin aika varattu. En ole sitten Vekaralla ainakaan harmaapää. Kuvassa sain leikkiä hetken prinsessaa tai mitä lie hienoa neitoa Porvoon 200-vuotisjuhlien merkeissä, joissa tuli myös lomalla piipahdettua.

Linnasta linnaan osa 4

2009-07-28T14:04:00.014+03:00

Vielä joitakin kesälomakuvia. Linnoista seuraava oli Mustio, jossa oppaanamme oli herttainen täti, jonka tapasimme tehtävässään edellisellä kerralla jo kuusi vuotta sitten. Kuvat ovat tällä kertaa ulkoa puutarhasta ja mukaan mahtuu myös Mustion kaunis puukirkko. Kotimaasta löytyy paljon kaunista katseltavaa, täytyy sanoa. Rouva linssiluteen kuvausasento taas johtui ihan siitä, että vilutti.

Linnasta linnaan osa 3

2009-07-22T12:52:00.008+03:00

Lomamatkan kolmas päivä vietettiin Turun linnassa, jossa käveltiin jalkamme kipeiksi. Paikka vaatii jalkaan siis hyviä kenkiä. Kuvissa näkyy uutta ja vanhaa kauneutta, romanttinen esine vitriinissä ja naiskauneuttakin mallinuken muodossa.

Linnasta linnaan osa 2

2009-07-21T10:08:00.010+03:00

Naantalista tie vei Askaisiin. Louhisaaren linna on kuuluisa entisestä asukistaan marsalkka Mannerheimista, joka myös syntyi linnassa. Täytyy vielä antaa tunnustusta oppaillekin, jotka paikassa kuin paikassa saavat sen elämään. Kuvissa vilahtaa linnan saleja, työhuone, nuohooja elementissään ja linnan silmiä hivelevä portaikko.

Lohdutuskuvia

2009-07-20T12:25:00.015+03:00

Vielä vähän kuvia Naantalin päästä jossa siis vietimme ensimmäisen lomayön. Apartementos-tyylinen asumus kaksine kerroksineen oli "linnanamme" yhden yön verran ja kesäinen Naantali ilo silmälle. Ylimmäisessä kuvassa oleva patsas löytyy Kultarannasta. Sen nimi on Lohdutus. Oikein hyvä nimi ja sana, nyt tähän vesisateisen työviikon alkuun.

Linnasta linnaan

2009-07-19T19:54:00.007+03:00

Nyt on sitten loma vietetty. Reissattua tuli ihan täällä omassa maassa, mutta mukavasti kuitenkin. Loman katkaisi se hetki, kun miehen kanssa veimme jälkikasvua rautatieasemalle Kouvolaan menevään junaan. Ja vaikka kuinka lähtiessä päätin olla urhea armeijaan lähtevän nuoren miehen äiti, ei tipoilta silmäkulmissa voinut välttyä.

Netistä tuli sitten luettua Vekarajärven meiningeistä. Sen jälkeen äitinä saattoi todeta, että ei paikka nyt ihan vankilalta sentään näytä. Eiliseltä reissulta paikan päälle jäi saldoksi terhakka sotilaspoika alueen portin pielessä ja lähiötä muistuttavat rakennukset. Kun kulkulupaa ei alueen sisälle siinä hötäkässä huvennut täytyy tyytyä odottelemaan pojan seuraavaa, ensimmäistä lomaa kotiin.

Linnasta linnaan kuitenkin kulki meidän lomareitti. Tässä osa yksi, jossa varsinaista linnaa ei sisältä meille esitelty tällä kertaa. Kultaranta on kuitenkin näkemisen arvoinen jo puiston osalta, se kun on saanut vaikutteita niin Versaillesista, Ranskasta, kuin Drottningholmista, Ruotsistakin.

Punaisin silmin

2009-07-02T12:02:00.004+03:00

Kaupan parkkipaikalle autonsa viereen astelee kuin rokkifestareilta juuri kotiutunut nainen. Naisen käsipuolessa roikkuu pieni miehenalku, joka parkuu silmät punaisina elämän epäoikeudenmukaisuutta parkkipaikalla olevalle kaikelle kansalle. Naisen perässä kulkeva mies kantaa kauppakasseja. Lapsista toinen, vähän isompi, tuijottelee autolle tullessaan maahan. Nainen näyttää hermostuneelta ja sytyttää auton luona sätkän. Hetken päästä se palaa myös miehen kädessä. Välillä nainen kumartuu autossa odottelevien ja tuskastuvien lasten puoleen tupakkaa oven ulkopuolella pidellen. Silti savua riittää auton takapenkille asti. Sitten punasilmäiset lapset odottelevat, kun nainen korjaa tupakka suussa roikkuen toisen pojan kenkää.

Jos nyt sanoisin sen, mitä oikeasti tuosta tilanteesta ajattelen, sanoisin rumasti, täytyy tunnustaa. Myrkkyjä on niin monenlaisia.

Melkein lomalla

2009-07-01T16:32:00.003+03:00

Ja miten se ottaa sieluun laskeskella aikaa siihen hetkeen, kun mieskin hennoo jättää nuohousvyöt- ja kauhat narikkaan ja ryhtyä lomalaiseksi. Kun ei millään jaksaisi odottaa.

Päässä omat ajatukset kieppuvat armeijan nykyisistä varustejärjestelyistä suomenruotsalaisen kirjailijan feministisiin mielipiteisiin miehen ja naisen välisestä suhteesta. Siinä samalla tyhjennän ja taas täytän pyykkikonetta. Asetan itselleni tavoitteen; tuo ja tuo vaate on ennen lomaa saatava puhtaaksi.

Viimeisiä lapsenhoitorupeamia uhkuen ohjeistan vielä poikaa sängyn lakanoiden vaihtamisessa. Pölyä ja likaa riittää tasa-arvoisesti jokaisessa huushollissa.

Kuninkaallista kalaa

2009-06-28T21:01:00.002+03:00

Näin kuninkaallisista innostuneena olen joskus vuosia sitten katsonut videonauhaa, jossa kerrottiin naapurikunkkulan juhlaruoka tarjottavista. Ohjelmassa kaikkien muiden herkkujen lisäksi oli tarjolla kalaa, jota itse en ollut milloinkaan edes maistanut.

Nyt on sitten sekin aukko sivistyksessä täytetty. Eilen nimittäin päädyin miehen kanssa Hvitträskiin ja siellä sinne syömäpuolelle. Tilattua annosta mainostettiin kotiruuan nimikkeellä, mutta siitä se oli kaukana. Pöytään tuli todella kauniisti aseteltuna savukuhaa, nieriää ja ohrarisottoa nokkoskastikkeessa. Makuhermoja kutkuttelevan annoksen kruunasi ystävällinen ja palvelualtis tarjoilija, joka oli valmis toteuttamaan pienimmätkin toiveet. Jälkiruuaksi keittiön uumenista löytyi vielä teetä ja vastaleivottuja pullia.

Ja sen ylimääräisen hauskan lisän toi tieto, että naapurimaan kuninkaan ja siippansa lempikala on nieriä, jota he kuulemma juttujen mukaan usein syövät ja tarjoavat vierailleen. Oltiin siis oikein hienossa seurassa siinäkin suhteessa.

Salissa, jossa olimme löytyi toinenkin yllättävä juttu. Nimittäin saksalaisen kirjailijan teos, jota oli ihan pakko vähän tutkia. Saapa nähdä josko siitä jotakin joskus päätyy vaikka omaan puheeseen. Tarjoilijasta löytyi vielä kelpo valokuvaajakin, kun sitä tarvittiin. Kannattaa siis käydä tutustumassa paikkaan.

Se on sitten kesä

2009-06-16T10:43:00.002+03:00

Se on kesä, kun heti ulos astuessa juuri parturissa leikattu ja tyylillä kammattu hiuksisto revähtää tuulessa ja vesisateessa levälleen ja on heti kohta sen näköinen, niin kuin ei olisi kuunaan päivänä kampaa nähnytkään.

Se on kesä, kun kaivan kaapista päälle sukkahousua ja pitkähihaista paitaa ja sen jo kertaalleen naftaliiniin laitetun tikkitakin.

Se on sitten kesä, kun vihdoinkin talon kyljessä olevalla patiolla on tähän mennessä tarjennut istua tasan yhden päivän ja uusia pation tuoleja on joutunut varjelemaan ränneistä aika ajoin satavilta vesisaderyöpsyiltä pitämällä ne visusti katteen alla.

Alkaa tässä epäilyttää, mihin tarpeeseen tulevat ne vastikään postimyynnistä tilatut kesävetimet.

Ikääntyvä nainen

2009-06-11T13:51:00.003+03:00

Mistä tuntee ikääntyvän naisen? Siitä, että vaatekaapin sisältöä joutuu rukkaamaan uusiksi entistä tiheämmin. Siitä, että hiusvärien salaisuudet tulevat ihan eri lailla tutuiksi kuin aikaisemmin. Siitä, että nainen kysyy mieheltään (miehen mielestä ties monennenko kerran) että vieläkö sittenkin rakastat, kun vanhuus kolkuttelee ovella?

Siis tuli tässä saatua yksi lukema lisää taas tuohon elämän mittariin.

Onneksi apuja on tarjolla. Otan fiksummista oppia, miten he kantavat kilonsa ja vaatteensa, luovutan parturissa hiukseni minua enemmän osaavan käsiin ja otan siitä himoitsemastani mustikkapiirakasta kuppilan vitriinissä vain pienen palan. Raamatun ihmisetkin elivät omaa elämäänsä pitkään ja hartaasti Jumalan armosta eikä siellä painoindekseistäkään puhuta.

Kuppilan pöydässä tänään vanha pari istui lounaalla. Mies, jo vapisevin käsin pilkkoi veitsellä ruokaa vaimolleen. Yhtä vapisevin käsin vaimo söi sen ruoan. Siinä sitä oli, rakkautta.

Taas niitä päiviä

2009-06-08T16:08:00.002+03:00

Kun aamulla hiuksiin tarkoitettu aine ei millään omilla ponnisteluilla suostu tulemaan purkista ulos, kun vihdoinkin muistan tilata sen parturin ja ajan saa vasta viikon päähän, kun ruokaa laittaessa säilykepurkin uuden avaussysteemin nipukka jää taas kerran käteen, on siinä äiti-ihmisen pinna koetuksella.

Ruokapöydässä saan sitten nuorelta mieheltä luennon siitä, missä kulmassa purkin kantta kannattaisi yrittää auki. Kesken ruokailun ovella huhuilee toinen nuori mies puku päällä ja kertoo tekevänsä siivouskartoitusta. Nälkäinen äiti-ihminen miettii keiton jäähtymistä lautaselleen.

Viisi viikkoa pojan lähtöön.